maanantai 8. elokuuta 2016

Suotalkoot Toivakassa 6.8.2016

KSLY + Metsähallitus talkoot Toivakan Vuorilammen korpien alueella: osa I

6.8.2016 kello kymmenen kokoontui 12 henkinen joukkue metsäautotien varteen Toivakassa. Mukana oli moninainen lapionvarteen kykenevä joukkue ja mukana oli myös alueen suojelun alkuun saattanut Timo Pylvänäinen. Aikanaan oli lähdetty liikkeelle 5 hehtaarin suojelusta, nyt suojelussa on Natura-alueena jo 2,86 km2. Joskus on lähdettävä pienestä liikkeelle ja samaa ajatusta noudatetaan talkoilussa. Metsähallituksen kunnostussuunnitelmassa on käsin rakennettavaksi reilusti yli 100 patoa ja yhden puron kunnostus kyseisellä alueella.

Talkooleiri.

Ilma oli mitä mainioin samoin talkoohenki. Ympäristö oli todella kaunis lukuun ottamatta noita aikanaan kaivettuja ojia, jotka ovat kuivattaneet korven. Lahopuuta oli jo varsin runsaasti, pohjantikkapari näytti elelevän alueella ja kanahaukan poikaset säestivät aamukahveja. Edes itikat eivät olleet riesana. Nelijalkainen työnjohtaja kehui talkoolaisia hännän heilutuksin ja pulahteli aika ajoin ojiin tarkastamaan työn tuloksia. Padot tehtiin kunkin kohdan luonteen mukaisesti kivistä, turvepenkoista kaivetusta materiaalista täytetyistä juuttisäkeistä ja kasojen pintakuntasta sekä pehmeissä kohdissa paaluttaen koko komeus, jotta materiaali ei lähde tulvavesien mukana liikkeelle. Tulokset ovat varsin näyttäviä – suorastaan taiteellisia. Työt tehtiin käyttäen aikanaan ojankaivuusta nostettua materiaalia ja niihin kasoihin taimettuneita kasveja. Kasvit juurtuvat patoon ja sitovat maa-aineksen paikoilleen.

Kahdentoista hengen voimin saimme 15 patoa kasaan, söimme ulkoilmalounasta ja turisimme mukavia päivän päätteeksi. Työt saatiin tavoitteiden mukaisesti tälle talkookerralle valmiiksi ennen voimien loppumista ja nyt on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla.

Yksi korpialue saatiin padottua kokonaan (12 patoa) ja seuraavaa ojitettua uomaa jo aloitettiin tekemällä kolme mittavaa patoa, jotka pidättävät vettä suolla ennen järveen valumista.

Kiitokset kaikille talkoolaisille mahtavan onnistuneesta ja rentouttavasta kesäpäivästä ja Metsähallituksen väelle lapioiden lainasta, hanskoista, ruuasta ja työpanoksesta! Tervetuloa kaikille innokkaille ensi kesänä jatkamaan, isompikin joukko mahtuu töihin. Ja parin viikon päästähän on SSLTY:n ja Luontoliiton talkoot, joten jos tämä jäi harmittavasti väliin, kunnostettavat kohteet eivät seudulla lopu vaan töitä kyllä riittää!

/ Marjo Pihlaja
Laho kanto ja sieniä.
Patoa kuusenrungoista.
Patoa kivistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti