maanantai 8. elokuuta 2016

Suotalkoot Toivakassa 6.8.2016

KSLY + Metsähallitus talkoot Toivakan Vuorilammen korpien alueella: osa I

6.8.2016 kello kymmenen kokoontui 12 henkinen joukkue metsäautotien varteen Toivakassa. Mukana oli moninainen lapionvarteen kykenevä joukkue ja mukana oli myös alueen suojelun alkuun saattanut Timo Pylvänäinen. Aikanaan oli lähdetty liikkeelle 5 hehtaarin suojelusta, nyt suojelussa on Natura-alueena jo 2,86 km2. Joskus on lähdettävä pienestä liikkeelle ja samaa ajatusta noudatetaan talkoilussa. Metsähallituksen kunnostussuunnitelmassa on käsin rakennettavaksi reilusti yli 100 patoa ja yhden puron kunnostus kyseisellä alueella.

Talkooleiri.

Ilma oli mitä mainioin samoin talkoohenki. Ympäristö oli todella kaunis lukuun ottamatta noita aikanaan kaivettuja ojia, jotka ovat kuivattaneet korven. Lahopuuta oli jo varsin runsaasti, pohjantikkapari näytti elelevän alueella ja kanahaukan poikaset säestivät aamukahveja. Edes itikat eivät olleet riesana. Nelijalkainen työnjohtaja kehui talkoolaisia hännän heilutuksin ja pulahteli aika ajoin ojiin tarkastamaan työn tuloksia. Padot tehtiin kunkin kohdan luonteen mukaisesti kivistä, turvepenkoista kaivetusta materiaalista täytetyistä juuttisäkeistä ja kasojen pintakuntasta sekä pehmeissä kohdissa paaluttaen koko komeus, jotta materiaali ei lähde tulvavesien mukana liikkeelle. Tulokset ovat varsin näyttäviä – suorastaan taiteellisia. Työt tehtiin käyttäen aikanaan ojankaivuusta nostettua materiaalia ja niihin kasoihin taimettuneita kasveja. Kasvit juurtuvat patoon ja sitovat maa-aineksen paikoilleen.

Kahdentoista hengen voimin saimme 15 patoa kasaan, söimme ulkoilmalounasta ja turisimme mukavia päivän päätteeksi. Työt saatiin tavoitteiden mukaisesti tälle talkookerralle valmiiksi ennen voimien loppumista ja nyt on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla.

Yksi korpialue saatiin padottua kokonaan (12 patoa) ja seuraavaa ojitettua uomaa jo aloitettiin tekemällä kolme mittavaa patoa, jotka pidättävät vettä suolla ennen järveen valumista.

Kiitokset kaikille talkoolaisille mahtavan onnistuneesta ja rentouttavasta kesäpäivästä ja Metsähallituksen väelle lapioiden lainasta, hanskoista, ruuasta ja työpanoksesta! Tervetuloa kaikille innokkaille ensi kesänä jatkamaan, isompikin joukko mahtuu töihin. Ja parin viikon päästähän on SSLTY:n ja Luontoliiton talkoot, joten jos tämä jäi harmittavasti väliin, kunnostettavat kohteet eivät seudulla lopu vaan töitä kyllä riittää!

/ Marjo Pihlaja
Laho kanto ja sieniä.
Patoa kuusenrungoista.
Patoa kivistä.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tauvon lintuasemalla

Tauvon lintuaseman pihapiiri. © Heikki Helle

Seuraava kirjoitus ei liippaa aivan läheltä Keski-Suomea, mutta tämän palstan päätoimittajan ominaisuudessa päätin kuitenkin kirjoitella keskisuomalaisten seikkailusta myös toimialueen ulkopuolella. Ollaanhan tässä samojen muuttolintujen asialla kuitenkin!

Näkymä pihan tornista Ulkonokalle. © Heikki Helle

Lintuasemat ajatellaan perinteisesti eristyneiksi ulkosaariksi, ja siellä niistä useimmat sijaitsevatkin. On kuitenkin muutamia poikkeuksia: Höytiäisen lintuasema Joensuussa, Kangasalan lintuasema, Hangon lintuasema ja Tauvon lintuasema Siikajoella. Näistä etenkin kahdella viimeisellä on kerätty säntillisesti rengastus- ja muuttoaineistoa jo vuosikymmeniä ja tuloksien pohjalta on julkaistu myös tieteellisiä artikkeleita. Jostain syystä Tauvon lintuasemalle ei tahdo enää nykypäivänä riittää miehittäjiä, vaikka luulisi Tauvonniemen harvinaisuusrepertuaarin houkuttavan lintuharrastajia kauempaakin. Paikalla on havaittu useita Suomelle uusia lintulajeja, viimeisimpänä sarasirkkalintu vuonna 2013. Tauvossa yhdistyy myös mukavalla tavalla eteläinen ja pohjoinen lajisto, joten esim. sinipyrstö on vuosittaista rengastuslajistoa.

Asema sijaitsee harjulla, joka on joskus sijainnut paljon lähempänäkin merta. © Heikki Helle

Tauvon lintuasema sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla vähän Raahen yläpuolella. Autolla pääsee asemaa hyvin lähelle, lastenvaunuillakin kuljettavaa polkua jää käveltäväksi nelisensataa metriä. Asemalla majoittuu mukavasti yli kymmenenkin retkeilijää. Majoitustiloina toimivat parakit, joissa toisessa sijaitsee rengastuslaboratorio, keittiö ja olohuone, toisessa sauna. Aseman pihassa on korkea torni, josta näkee Ulkonokalle, mutta rannan linnuilla ei varsinaisesti pääse herkuttelemaan, onhan rantaviivaan matkaa yli kilometri. Lähempää tuttavuutta vesirajan lintuihin pääsee tekemään päivittäisellä Ulkonokan kierroksella, jolla lasketaan kaikki Ulkonokalla levähtävät linnut. Torni puolestaan tulee tutuksi joka-aamuisessa vakiomuutonseurannassa. Rengastusta asemalla harjoitetaan reilulla kolmellakymmenellä verkolla aseman lähistöllä maankohoamisrannan koivikoissa, pajukoissa yms. pensaikoissa. Kahlaajakatiskojakin on, mutta rantaan ja sitä myötä kahlaajiin on matkaa...

Tauvo on kuulunut omiin retkikohteisiini jo 1990-luvulta lähtien ja voin lämpimästi suositella vierailua Tauvon lintuasemalla niin rengastajalle kuin kaikille muillekin kiikarinulkoiluttajille!

Lisätiedot aseman toiminnasta löytyvät PPLY:n sivuilta:
http://www.pply.fi/index.php/tauvon-lintuasema
ja blogia viime vuosien rengastustoiminnasta:
http://tauvonlintuasema.blogspot.fi/
 
Asemalle vie parkkipaikalta polku. © Heikki Helle
Asema jo pilkottaa lehdettömän koivikon seasta! © Heikki Helle
Pihan tornia on korotettu vastikään. © Heikki Helle

Tauvo 9.-12.10.


Pe 9.10.


Saavuimme asemalle auringon laskiessa upeaan pakastuvaan syysiltaan. Asemalla alkoi armoton lämmitys ja verkkojen pystytys. Edellisestä verkkopyytäjästä oli jo aikaa joten verkot piti itse viritellä alusta lähtien. Verkkolinjat ja –tolpat olivat kuitenkin erinomaisessa kunnossa ja järjestyksessä joten verkkojen viritys sujui kivuttomasti ja ehti vielä hetken nukahtaakin ennen aamun sarastusta.

La 10.10.


Jänkäkurppa. © Heikki Helle
Lapintiainen. © Heikki Helle
Uloimmat verkot sijaitsevat aivan avomaan reunalla. © Heikki Helle

Jo aamun ensimmäisellä kierroksella verkossa roikkui yllätys: jänkäkurppa. Mistä lie verkkoon lennähtänyt, kun kovien yöpakkasten jäljiltä lähistön kurppalätäköt olivat tukevassa jäässä. Jo aamukahdeksan jälkeen kävi selväksi, mihin rengastaja päivänsä kuluttaa: tiaiset, etenkin sini-, olivat liikkeellä sankoin joukoin ja niiden irrottelussa oli askaretta. Muutenkin suurin osa verkkosaaliista oli tiaisia. Tiaisia riitti koko päiväksi, mutta lopulta helpotti illan myötä, onhan päivä kuitenkin jo aika lyhyt. Illan pimennyttyä soi helmipöllöatrappi yli puolenyön, saaliina kolme helmipöllöä. Päivän mittaan rengastuksia kertyi 102, valtalajina sinitiainen (60). Muita mukavia rengastuksia tiltaltti (3), lapintiainen (3), pikkutikka (1).

Su 11.10.


Tauvon kautta aikain toinen valkoselkätikka rengastettavana. © Heikki Helle
Harmaapäätikkarengastuskin oli vasta Tauvon lintuaseman kuudes.© Heikki Helle

Tiaisliikenne oli merkittävästi edellispäivää hiljaisempaa. Liekö kesäinen sää hidasti lintujen liikehdintää? Päivä oli jälleen aurinkoinen sekä tyyni, ja lämpötila kohosi kymmeneen asteeseen, joten takille ei juuri tarvetta ollut. Ei ihan sitä tavallisinta lokakuun säätä meren äärellä!

Rengastussaaliin valtalajit edelleen tiaisia, mutta summat puolittuivat eilisestä. Mukava yllätys oli palokärkiatrappia ihmettelemään tullut valkoselkätikka, joka erehtyi ikkunanalusverkkoon ja sai erehdyksestään muistoksi alumiinirenkaan nilkkaansa. Ko. tikka oli vasta aseman toinen rengastettu valkoselkätikka (ensimmäinen v. 1979)! Mikäli kuluvana syksynä olisi ollut jatkuvampaa rengastusta asemalla, olisi rengastusmäärä noussut varmasti kaksinumeroiseksi? Mukavien tikkarengastusten sarjaa jatkoi yllättäen petoverkossa roikkunut harmaapäätikka. Noin 50 linnun verkkosaalis lähes pelkkiä tiaisia, mutta onneksi pari tikkaa oli seassa. Illalla helmipöllöatrappia tuli ihmettelemään verkkoon asti yksi helmipöllö.

Lämpiävän saunankin pääsee näkemään tornista ylävinkkelistä. © Heikki Helle
Helmipöllöjä liikkui kivasti ottaen huomioon myöhäisen ajankohdan. © Heikki Helle


Ma 12.10.


Aamu kuin huhtikuussa: sumua, kuuraa ja teeren pulina. © Heikki Helle
Jäisiin lintuverkkoihin ei juuri saalista tartu. © Heikki Helle
Lähtöpäivä kirjaimellisesti valkeni paksussa sumussa ja kuurassa. Tällaisena aamuna verkot ovat verhoutuneet paksuun huurteeseen joten saalista ei juuri ollut odotettavissa. Olikin siis hyvää aikaa käydä purkamaan verkkoja pois ja aina yhtä mukaviin siivous- ja pakkaushommiin. Pihasta sentään jokunen lintu verkkoon, puolikkaan päivän aikana 7 rengastusta ja 7 kontrollia. Sumu roikkui aseman yllä pitkälle iltapäivään, mutta hälveni tietenkin heti kun saimme aseman oven lukittua perässämme.

Pitkän viikonlopun miehitysjakson aikana emme ehtineet Ulkonokalle emmekä aamuvakiota staijaamaan retkikunnan lapsipainotteisuuden vuoksi. Verkoista kuitenkin tuli saalista ihan mukavasti (sekä määrää että laatua), vaikkei varsinaisia harvinaisuuksia kohdalle tällä kertaa sattunutkaan. Ehkä sitten ensi kerralla!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Syysarktikaa!

Yhdistyksen blogi on ollut kesätauolla jo hyvän aikaa, ja syysmuutto alkaa olla loppupuolella. Nyt, kurkien massojen jo mentyä, lienee aika päivittää tilannetta.

Syyskuun 28. päivä valkeni pilvisenä, ja valkenikin hitaasti. Kivutessani Jyväskylän Muuratsalon Paljaspäälle heti seitsemän jälkeen oli vielä hämärää. Kuitenkin hetimiten taivaalta löytyi reippaan pohjoistuulen saattelema pieni kurkiparvi. Edellisenä päivänä taisi olla kurkien massapäivä, mutta koska kurjet lähtivät Pohjois-Pohjanmaan levähdyspaikoilta vasta tuulen käännyttyä myöhään iltapäivällä, otaksuin tällekin päivälle pitkäkauloja riittävän.

Pohjois-Päijännettä Paljaspäältä katsottuna

Ensimmäisen puolituntisen aikana tilanne vaikutti kuitenkin rauhalliselta. Läheltä ohittanut sepelhanhiparvi antoi kuitenkin toiveita myös arktisten hanhien muutosta. Samoin jo puoli kahdeksan aikaan muuttanut ensimmäinen piekana herätteli odotuksia hyvästä petopäivästä. Kun kohta Paljaspään ohitti nelikymmenpäinen haapanaparvi ja myöhäinen nuolihaukka, olivatkin odotukset jo todella korkealla.

Aamuvalkkarit

Kurkien ja valkoposkihanhien sekaparvi

Sepelkyyhkyjä muutti harvakseltaan pienissä parvissa, ja kohta alkoi kaukaa taivaanrannasta löytyä hanhiparvia. Kuitenkin hälytykset kovasta hanhimuutosta Äänekoskella ja erityisesti vain kymmenisen kilometriä etelämpänä sijaitsevassa Heinosniemessä herättivät kummastusta, eihän meno nyt mitenkään erityistä ollut! Puoli yhdeksän maissa totesin kuitenkin tilanteen muuttuneen myös Paljaspään ilmatilassa. Äkkiä itäpuolen taivas oli täynnä kurkia ja hanhia! Parhaimmillaan näkyvissä oli kahdeksan eri parvea, ja kun edelliset olivat paikan ohittaneet, uusia löytyi taivaanrannasta. Onneksi pian paikalle saapuivat aamu-uniset Jyrki T ja Asseri L, jotka auttoivat oleellisesti tilanteen hallintaan ottamisessa.

Särmät staijarit






















Valkoposkihanhia ja kurkia tuntui riittävän koko ajan, joskin parvikoot eivät olleet erityisen suuria. Kuitenkin valtaosa linnuista muutti mukavan läheltä molemmin puolin. Aivan vierestä lentänyt yli kolmesataapäinen sepelhanhiparvi sai ansaittua ihailua osakseen, mutta eivät samanaikaisesti ohittaneet yli 200 valkoposkeakaan hullummalta tuntuneet. Kohta ohi viuhtoi haapanaparvi ja pian taivalta kuului tundrakurmitsan vihellystä. Syysarktikaa parhaimmillaan!

Sepelhanhia


Useammasta havainnoijasta oli se hyöty, että joku ehti aina välillä putkeilla taivaanrantaa, ja myös etäämmällä muuttaneet parvet saatiin kirjoihin; toki yleensä ilman lajitasolle yltävää määritystä. Hanhi- ja kurkimeno tuntui jatkuvan tasaisesti. Parvet olivat varsin lajipuhtaita, yhdestä sepelhanhipotista lyötyi sentään pari jouhisorsaa. Pientä vaihtelua toivat pedot: sinisuohaukka ja ampuhaukka kirjattiin päivän lajilistalle. Piekanamuutto tuntui hieman rauhoittuneen, mutta korvaukseksi Asseri huomasi länsipuolelta mukavan neljän hiirihaukan muuttoparven.

Sepelhanhien kaari

Vähän ennen kymmentä esiaikuinen merikotka eteni reippaassa myötätuulessa kohti etelää. Hauska havis oli myös 12 tukkakoskelon muuttoparvi, lajia kun ei ole kovin paljon viime aikoina keskisuomalaisilla vesistöillä enää näkynyt. Parvi lieneekin startannut muutolle jostain kauempaa.

Two shades of gray -  valkoposkihanhia pilvisellä taivaalla
















Yhdentoista jälkeen muutossa tuntui olevan pienen rauhoittumisen merkkejä. Kohta huomasimme kuitenkin, että se jatkui lähes entisellä vilkkaudella, mutta parvet olivat vain siirtyneet korkeammalle ja olivat selvästi hankalammin havaittavia. Vaikutti myös siltä, että erityisesti hanhia löytyi vain hyvin kaukaa, mutta sentään edelleen sekä itä- että länsipuolelta. Summat kasvoivat tasaisesti aina puoli yhteen asti. Itse asiassa päivän suurin parvi, yli 500 hanhea, matkasi juuri vähän ennen puolta yhtä, mutta yhdeltä meno tuntui tyssäävän totaalisesti. Ja vaikka epäilimme, että kyseessä olisikin vain tilapäinen tauko, oli oikeastaan sopiva aika lähteä kohti muita hommia. Olihan kohdalle osunut syksyn toistaiseksi paras ja monipuolisin muuttopäivä.


Tallennettuani päivän saldon Tiiraan huomasin harmikseni 10 000 hanhen rajan jääneen kiusallisen lähelle. Se ei kuitenkaan haitannut. Syksyinen arktika kaikessa kiihkeydessään on aina elämys.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Viime hetken tornikisa

Tornien taistoon useampia kertoja osallistuvalle on todennäköisesti luvassa varsin erilaisia kokemuksia. Tämän vuoden erikoisuus allekirjoittaneen kohdalla oli joukkueen muodostaminen ja osallistumispäätös noin seitsemän tuntia ennen kisa-ajan alkua. Perjantaipäivän linturikas aamu Jyväsjärvellä toimi ponnahduslautana idealle Lyylin toimivuudesta kisatornina ja sai M-P. Harjun vielä saman päivän iltana tiedustelemaan halukkaita joukkuetovereita, minkä seurauksena mukaan saatiin Y. Tonteri ja meikäläinen. Vaikka Pitkäruoho ei todellakaan kuulu suosituimpiin kisapaikkoihin eikä ole moneen vuoteen ollut lainkaan mukana, ajatus lähitornilla kilpailemisesta oli joka tapauksessa mielenkiintoinen. Useamman väsyneen pohdinnan jälkeen joukkueen nimeksi laitettiin yksinkertaisesti Pitkäruohon Tallaajat.


Pitkiä yöunia ei ollut tiedossa, mutta se ei motivaatioon tai turnauskestävyyteen vaikuttanut. Emme masentuneet edes siitä valitettavasta tosiseikasta, että järvi oli kisa-ajan alkaessa totaalisen tyhjä edellispäiväisen vesilintumassan jatkettua matkaansa. Suhteellisen tyyni aamu toi joka tapauksessa jo ensimmäisen tunnin aikana tavanomaiset laululinnut vähitellen listalle, tuoreimmista saapujista myös mustapää- ja hernekertun. Hyvänä varpuslintujatkona toimivat pian lähietäisyydeltä ohittanut törmäpääsky sekä keltavästäräkki, joita näimme lopulta jopa tavallista väiskiä enemmän. Suurimman yllätyksen pikkulintujen saralla tuotti kuitenkin tornin takaa kuuluva laskeva laulunsäe - pikkusieppo! Ensimmäinen listan ulkopuolinen lajimme viihtyi tornin läheisyydessä koko kisa-ajan päästellen laulunsa ohella erityisesti peukaloismaista rätinää, joka oli ainakin itselleni ennalta täysin tuntematon. Kun eilinen sinirinta vielä innostui laulamaan rantapajukossa, pikkulintutilanne vaikutti jo varsin hyvältä.

Punakurkkuinen pikkusieppokoiras kävi välillä aivan tornin juurellakin.
Ensimmäiset tunnit saatiin viettää varsin hyvässä säässä, mutta tämän jälkeen keli muuttui melkoisen vaihtelevaksi. Aurinkoa ei juurikaan enää nähty, ja kisan jälkimmäisellä puoliskolla kärsittiin jatkuvista näkyvyyttä huonontavista sadekuuroista. Katettu ja täysin tuulensuojassa oleva torni oli kuitenkin sääoloja ajatellen suuri ilonaihe, enkä muista yhdenkään aiemman tornikisan aikana pysyneeni yhtä lämpimänä koko aikaa. Vaikka vesilinnut ja kahlaajat olivat lähes kateissa eikä ajoittain tiputuskeliä lähentelevä sadekaan tuonut juuri mitään näkyville, saimme sentään välttämättömimpien lajien ohella meriharakan, tukkakoskelon ja jonkin aikaa paikallisenakin viipyneen jouhisorsaparin. Yksilömäärät eivät juuri päätä huimanneet, mutta lajimäärä kasvoi yllättävänkin hyvin yksittäisten lintujenkin seurauksena. Mieltä lämmitti kummasti ensimmäisten neljän tunnin sisällä myös kuuden yksilön pikkukuoviparvi, jonka määritys viimeisteltiin lintujen laskeuduttua Rauhalahteen asvalttikentälle, mutta parempaakin oli luvassa kahlaajarintamalla. Ulkopuolisella komppausavulla lammasaitauksen rantaniityltä irtosi nimittäin jänkäkurppa, joka on tornikisassa melkoisen haastava laji eikä niin ollen löydy listaltakaan.

Tornin kaiteelle kiipeäminen antoi erilaisen näkökulman.
Kuten arvata saattaa, viimeiset neljä tuntia olivat jo varsin hiljaisia. Muutontarkkailun kannalta tornin sijainti on huono, sillä takapuolelta pääsi menemään kaikenlaista ohi täysin huomaamatta - eräskin tornilla kävijä kertoi nähneensä Äijälänsalmen kohdalla kaksi muuttavaa merimetsoa, jotka olisivat todennäköisesti olleet nähtävissämme oikeaan suuntaan katsottaessa. Listoille saatiin sentään valkoposkihanhi, mutta kello lähestyi jo kymmentä eikä petolintuja vielä ollut ensimmäistäkään lajia. Onneksi sääksi paikkasi vihdoin tämän puutteen. Kymmenestä eteenpäin koettiin pari yli puolen tunnin mittaista taukoa lajien välillä, minkä lisäksi menetimme ainoan räystäspääskymme sen hävittyä sateeseen. Toiseksi menetetyksi lajiksi aivan loppuvaiheessa jäi täysin poispäin lentävä suuri vesilintu, jonka huomasimme hieman liian myöhään voidaksemme luotettavasti määrittää sitä harmaahanheksi valkoposken poissulkien. No, kaikkea ei voi saada.

Sääksi avasi petolintutilin.
Puolen kahdentoista jälkeen alkoi kummasti tapahtua ja saimme kolme uutta lajia varttitunnin sisään. Ensin tornin edustalta löytyi harmaasieppo, joka poseerasi varsin yhteistyökykyisesti lähietäisyydellä koko loppuajan. Viiden minuutin kuluttua tästä ankara varpuslajin etsintä putkella tuotti lopulta tulosta, kun pikkuvarpunen löytyi VTT:n edustalta sähkötolpalta. Seuraava laji oli ruskosuohaukka klo 11:49, ja se jäikin viimeiseksi tarkasti lajilleen määritetyksi. Halssilan ylle nousi hieman myöhemmin pieni petolintu, joka ehti painua metsänrajan alapuolelle ennen putken suuntausta kohdilleen ja määritys varpushaukaksi jäi vain todennäköiseksi. Mahdollisesti sama pikkupeto näyttäytyi viimeisen puolen tunnin aikana uudelleenkin, mutta edelleen julmetun kaukana ja vain hetken aikaa. Tämä petolintu oli joka tapauksessa laji numero 64, eikä uusia enää löytynyt. Puuttumaan jäivät esimerkiksi rantasipi, keltasirkku, nokikana ja käpytikka, mutta paikkaan ja olosuhteisiin nähden kisaan saattoi olla tyytyväinen. Käy se näinkin!

Kevään ensimmäinen harmaasieppo yhdistyksen alueelta.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Piesalassa

Perjantaina 24.4. päätin tehdä pienen aamuretken Petäjäveden Piesalankylään. Yksi syistä oli paikalla jo useamman päivän viihtynyt mandariinisorsa, jota en ollut havainnut kuin kerran aiemmin. Ja kyllä Piesalassa pitää vähintään kerran keväässä käydä joka tapauksessa.
Petäjäveden Piesalankylän maisemaa
Ajelin tuulisessa ja koleassa säässä Petäjävedelle. Piesalan pellot näyttivät kuivilta eikä lintukerääntymiä näkynyt, joten jätin auton tornin lähelle ja jatkoin jalkaisin suoraan altaalle. Muutamia tukkasotkia ja haapanoita ruokaili rannan tuntumassa, ja pian löysin myös pääkohteeni mandariinisorsan. Komea koiras hyöri ruokailevan joutsenen ympärillä. Joutsen ylettyi pitkän kaulansa ansiosta syvemmälle kuin eksoottinen vesilintuvieras, ja aivan ilmiselvästi mandariinisorsa pääsi nauttimaan sivusaaliista.
Villi ja vapaa
Palasin kohti tornia ja päätin staijailla hetken. Kohta läntiseltä taivaalta löytyikin komea kurkiparvi, jossa laskin olevan noin 80 yksilöä. Kiurut lauloivat innokkaasti ja välillä kuovit huutelivat soidintaan. Valkoviklo laskeutui lätäkölle, ja yllättäen taivaalta kuului metsäkirvisen surahtava lentoääni. Löysin ääntelijän hetimiten ja totesin kevään ensimmäisen metsäkirvisen jatkavan kohti pohjoista.
Valkoviklo
Västäräkkejä näkyi vasta nyt hieman runsaammin; niiden muutto oli selvästi myöhässä. Tarinoin hetken tornissa päivystäneen Ijäksen Laurin kanssa, ja seurasimme hyvän tovin muuttavaa 27 kurjen parvea. Kovin ripeästi niiden matka ei reippaassa sivutuulessa edennyt. 
Gru gru a27m N +-

Kaksi kapustarintaa lenteli levottomana peltojen yllä ja hiirihaukka löytyi kaukaa eteläiseltä taivaalta. Viiden metsäviklon porukka matkasi pohjoiseen. Kovin kiivasta muuttoa ei kuitenkaan ollut havaittavissa, ja päätinkin pian palailla takaisin kaupunkiin. Ihan mukava retki vaisuhkosta muutosta huolimatta. Viikonloppuna ja alkuviikolla säätyypin ennustetaan vihdoin muuttuvan ja tuulien kääntyvän. Sitten taas rävähtää!
Västäräkki

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Huhtikuinen viikonloppu



Perjantaina 10.4. oli jälleen linturetken aika. Kevät oli edennyt vauhdikkaasti ja lumet olivat huvenneet ripeästi. Päätin suunnata retken tutusti Jyväskylän Kuukasojanaukean kautta Laukaan Vuonteelle, vaikka arvelinkin, että joku muukin varmasti paikalla olisi.

Kuukasojanaukealle päästessäni taivaalla oli kovasti liikennettä, oikeastaan liikaakin. Puolustusvoimien muodostelmalentue kun näytti harjoittelevan alueella, ja siitä eivät hanhet ja muut linnut pitäneet. Pieniä hanhiparvia lenteli sekalaisiin suuntiin seassaan sepelkyyhkyjä ja Tervajärveltä noussut melkoinen sinisorsalauma. Jokunen peippokin näytti pellon pinnassa viilettävän. Tilanne oli hieman kaoottinen, mutta onnistuin löytämään lentävistä parvista mukavasti tundrahanhia, ja kahden metsähanhen kanssa muuttavan merihanhen.

Taivaalla näkyi metsähanhia..
tundrahanhia..

ja lentokoneita
Tilanteen rauhoituttua yritin etsiä mullokselta kapustarintaa. Sitä en löytänyt, mutta peippojen ja kiurujen sekaparvea seuraillessani huomasin ruskean pikkulinnun joka laskeutui multakokkareelle. Väänsin zoomia ja linnusta erottui vaalea kurkku ja keltainen nokka. Kohti katsova lintu oli siis varmaankin vuorihemppo, mutta halusin nähdä sen muotoa paremmin. Kohta lintu kääntyikin, ja määritys varmistui. Laitoin hälyn menemään ja yritin skoupata lintua, mutta siihen se oli liian kaukana. Kohta pikkulintuparvi säikähti metsän reunassa kaarrellutta varpushaukkaa ja katosi jonnekin. Parven pyrähtäessä näin vilaukselta kolme muutakin samannäköistä lintua, mutta päätin kuitenkin jättää ne määrittämättä.
 
Joutsenet laskeutumassa

Sen verran hiljaista alkoi pelloilla olla, että päätin jatkaa matkaa. Muutaman hiekkakuopan kohdalla pysähdyin ja yritin kuulostella kangaskiurua, mutta turhaan. Pian olin Laukaan Vuonteella.


Kiipesin Vuonteen kaltevaan torniin Mikkolan Martin sun muiden seuraan, ja totesin kanadanhanhien ja uiveloiden olevan edelleen paikalla. Västäräkki muutti tornin vierestä, niittykirvinen samoin. Kohta näkyi lapinsirkku, kuului toinen niittykirvinen, ja kohta vielä hemppokin. Taivaallakin oli liikettä. Jokunen hanhiparvi ja muutama kurki matkasi pohjoiseen. Piekanan suuntana oli puolestaan luode. Kohta kaartelemasta löytyi isompi peto, ja määritys naulattiin nopeasti merikotkaksi. Vajaata puolta tuntia myöhemmin löytyi vielä toinen samanmoinen. Mukava, 27 kottaraisen parvi pyrähti Karisaaressa ja fasaani availi myös äänijänteitään.
Vuonteen joutsenet

Peltokierroksen saldo jäi vähän vaisuksi. Päivän toinen lapinsirkku, taivaanvuohi ja muutama kottarainen lisää. Mutta olihan kaikenlaista jo nähtykin.


Lauantaina keskityimme kottaraispönttöjen ripustukseen. 18 uuttua löysi sijansa Kuokkalan lammaslaidunten tuntumasta. Toivottavasti ne saavat myös asukkaita, kottaraiset kun ovat olleet Jyväskylässä vähissä viime vuosina. Nyt ei pitäisi olla ainakaan kolojen puutteesta kiinni.
Kottaraiset saavat kodin


Sunnuntaiaamuna päätin lähteä retkelle heti aamuvarhaisella, ja olinkin Nenäinniemen sulan äärellä pian auringonnousun jälkeen. Sulalta löytyi jo tutuksi käyneiden telkkien ja isokoskeloiden kaksi kuikkaa ja kolme silkkiuikkua. Mitään kovin ihmeellistä vesilinturyntäystä ei siis yön aikana ollut tapahtunut. Päätin kuitenkin siirtyä tutustumaan Laukaan Lapinjärven tarjontaan.
Auringon nousun aikoihin Nenäinniemessä

Autosta noustua kuului viileälle kevätaamulle niin sopiva teeren pulina. Tornille kävellessä se kuitenkin peittyi pian joutsenten ja naurulokkien huutoihin. Lapinjärven sula-alueet olivat yllättävän isoja, ja yön aikanakin lintuja oli tullut. Leinosen veljekset päivystivät jo tornissa ja kertoivat hanhien lähteneen lähipelloille auringon nousun aikoihin. Punasotkia löytyi hetken ynnäilyn jälkeen 9 ja nokikanoja 20. Puolisukeltajista paikalla olivat sinisorsien lisäksi haapanat ja tavit, mutta jouhi- tai lapasorsaa ei sitkeästä tarkkailusta huolimatta löytynyt. Keväältä kuitenkin tuntui niin minusta kuin kurkiparista, joka erikoisen korahtelun päätteeksi paritteli rantaniityllä. Rautiainen muutti ja palokärki rummutti. Muutama metsähanhi kävi tekemässä kierroksen järvellä, mutta päätti kuitenkin jatkaa läheisille pelloille, jonne minäkin siirryin tuota pikaa.

Toivakan rajan jälkeen pellolla ruokaili lupaavan näköinen porukka. Useampi kymmenen hanhea täsmentyi kaukoputkella 83 taigametsähanheksi. Viereinen sarka oli rastaita kirjavanaan, räkättien joukosta löytyi 7 kulorastasta mutta vain yksi punakylkirastas. Hemppo äänteli jossain lähellä ja pikkuvarpuset rakensivat pesää sähkötolpan vaakaputkeen.
Metsähanhia

Puhakan pellot totesin kuiviksi ja tyhjiksi, joten kohti Vuonteeta. Murokasniemestä katsoen Leppäveden pohjoispää oli laajalti sula, täysin tyyni ja vallan täynnä lintuja. Laatua edustivat peräti 37 uiveloa, määrää liki 200-päinen sinisorsalauma. Telkkiä ja isokoskeloita kellui siellä täällä. Kaukoputkella joukosta löytyi myös kaksi kuikkaa, kolme silkkiuikkua ja viiden tukkasotkan porukka. Kaulushaikara puhalteli jossain kauempana.
Murokkaan vesilintuja

Vuonteen tornille en sitten päässytkään, paikalla kun oli hämmästyttävästi erään keskisuomalaisen poliitikon vaalitilaisuus. Sellainen ei linturetkelläkään kiinnostanut, joten päätin siirtyä Kangaskylän pelloille. Täällä oli kevään tuntua. Kiuruja lauloi kaikkialla, kurjet huutelivat pellolla ja sepelkyyhkyt huhuilivat metsän reunoissa. 

Kangaskylän pellot
Myös taivaalla oli liikettä. Heti tarkkailun aluksi löysin useampia hanhiparvia, joista suurin tosin lensi turhan kaukana määrityksen kannalta. Pian taivaalta löytyi kolmen piekanan jono, ja hetkeä myöhemmin lähistöllä kaarteli kaksi hiirihaukkaa. Kun vielä varpushaukka säikäytti pellolta satapäisen rastasporukan, mukanaan kaksi lapinsirkkua ja kapustarinta, alkoi tapahtumia olla vähän liikaakin. Pian meno kuitenkin rauhoittui, ja oli muutenkin kotiinlähdön aika. Mainio retki ja viikonloppu oli takana.
Kurkia