Viime hetken tornikisa

Tornien taistoon useampia kertoja osallistuvalle on todennäköisesti luvassa varsin erilaisia kokemuksia. Tämän vuoden erikoisuus allekirjoittaneen kohdalla oli joukkueen muodostaminen ja osallistumispäätös noin seitsemän tuntia ennen kisa-ajan alkua. Perjantaipäivän linturikas aamu Jyväsjärvellä toimi ponnahduslautana idealle Lyylin toimivuudesta kisatornina ja sai M-P. Harjun vielä saman päivän iltana tiedustelemaan halukkaita joukkuetovereita, minkä seurauksena mukaan saatiin Y. Tonteri ja meikäläinen. Vaikka Pitkäruoho ei todellakaan kuulu suosituimpiin kisapaikkoihin eikä ole moneen vuoteen ollut lainkaan mukana, ajatus lähitornilla kilpailemisesta oli joka tapauksessa mielenkiintoinen. Useamman väsyneen pohdinnan jälkeen joukkueen nimeksi laitettiin yksinkertaisesti Pitkäruohon Tallaajat.

Pitkiä yöunia ei ollut tiedossa, mutta se ei motivaatioon tai turnauskestävyyteen vaikuttanut. Emme masentuneet edes siitä valitettavasta tosiseikasta, että järvi oli kisa-ajan alkaessa totaalisen tyhjä edellispäiväisen vesilintumassan jatkettua matkaansa. Suhteellisen tyyni aamu toi joka tapauksessa jo ensimmäisen tunnin aikana tavanomaiset laululinnut vähitellen listalle, tuoreimmista saapujista myös mustapää- ja hernekertun. Hyvänä varpuslintujatkona toimivat pian lähietäisyydeltä ohittanut törmäpääsky sekä keltavästäräkki, joita näimme lopulta jopa tavallista väiskiä enemmän. Suurimman yllätyksen pikkulintujen saralla tuotti kuitenkin tornin takaa kuuluva laskeva laulunsäe - pikkusieppo! Ensimmäinen listan ulkopuolinen lajimme viihtyi tornin läheisyydessä koko kisa-ajan päästellen laulunsa ohella erityisesti peukaloismaista rätinää, joka oli ainakin itselleni ennalta täysin tuntematon. Kun eilinen sinirinta vielä innostui laulamaan rantapajukossa, pikkulintutilanne vaikutti jo varsin hyvältä.

Punakurkkuinen pikkusieppokoiras kävi välillä aivan tornin juurellakin.

Ensimmäiset tunnit saatiin viettää varsin hyvässä säässä, mutta tämän jälkeen keli muuttui melkoisen vaihtelevaksi. Aurinkoa ei juurikaan enää nähty, ja kisan jälkimmäisellä puoliskolla kärsittiin jatkuvista näkyvyyttä huonontavista sadekuuroista. Katettu ja täysin tuulensuojassa oleva torni oli kuitenkin sääoloja ajatellen suuri ilonaihe, enkä muista yhdenkään aiemman tornikisan aikana pysyneeni yhtä lämpimänä koko aikaa. Vaikka vesilinnut ja kahlaajat olivat lähes kateissa eikä ajoittain tiputuskeliä lähentelevä sadekaan tuonut juuri mitään näkyville, saimme sentään välttämättömimpien lajien ohella meriharakan, tukkakoskelon ja jonkin aikaa paikallisenakin viipyneen jouhisorsaparin. Yksilömäärät eivät juuri päätä huimanneet, mutta lajimäärä kasvoi yllättävänkin hyvin yksittäisten lintujenkin seurauksena. Mieltä lämmitti kummasti ensimmäisten neljän tunnin sisällä myös kuuden yksilön pikkukuoviparvi, jonka määritys viimeisteltiin lintujen laskeuduttua Rauhalahteen asvalttikentälle, mutta parempaakin oli luvassa kahlaajarintamalla. Ulkopuolisella komppausavulla lammasaitauksen rantaniityltä irtosi nimittäin jänkäkurppa, joka on tornikisassa melkoisen haastava laji eikä niin ollen löydy listaltakaan.

Tornin kaiteelle kiipeäminen antoi erilaisen näkökulman.

Kuten arvata saattaa, viimeiset neljä tuntia olivat jo varsin hiljaisia. Muutontarkkailun kannalta tornin sijainti on huono, sillä takapuolelta pääsi menemään kaikenlaista ohi täysin huomaamatta - eräskin tornilla kävijä kertoi nähneensä Äijälänsalmen kohdalla kaksi muuttavaa merimetsoa, jotka olisivat todennäköisesti olleet nähtävissämme oikeaan suuntaan katsottaessa. Listoille saatiin sentään valkoposkihanhi, mutta kello lähestyi jo kymmentä eikä petolintuja vielä ollut ensimmäistäkään lajia. Onneksi sääksi paikkasi vihdoin tämän puutteen. Kymmenestä eteenpäin koettiin pari yli puolen tunnin mittaista taukoa lajien välillä, minkä lisäksi menetimme ainoan räystäspääskymme sen hävittyä sateeseen. Toiseksi menetetyksi lajiksi aivan loppuvaiheessa jäi täysin poispäin lentävä suuri vesilintu, jonka huomasimme hieman liian myöhään voidaksemme luotettavasti määrittää sitä harmaahanheksi valkoposken poissulkien. No, kaikkea ei voi saada.

Sääksi avasi petolintutilin.

Puolen kahdentoista jälkeen alkoi kummasti tapahtua ja saimme kolme uutta lajia varttitunnin sisään. Ensin tornin edustalta löytyi harmaasieppo, joka poseerasi varsin yhteistyökykyisesti lähietäisyydellä koko loppuajan. Viiden minuutin kuluttua tästä ankara varpuslajin etsintä putkella tuotti lopulta tulosta, kun pikkuvarpunen löytyi VTT:n edustalta sähkötolpalta. Seuraava laji oli ruskosuohaukka klo 11:49, ja se jäikin viimeiseksi tarkasti lajilleen määritetyksi. Halssilan ylle nousi hieman myöhemmin pieni petolintu, joka ehti painua metsänrajan alapuolelle ennen putken suuntausta kohdilleen ja määritys varpushaukaksi jäi vain todennäköiseksi. Mahdollisesti sama pikkupeto näyttäytyi viimeisen puolen tunnin aikana uudelleenkin, mutta edelleen julmetun kaukana ja vain hetken aikaa. Tämä petolintu oli joka tapauksessa laji numero 64, eikä uusia enää löytynyt. Puuttumaan jäivät esimerkiksi rantasipi, keltasirkku, nokikana ja käpytikka, mutta paikkaan ja olosuhteisiin nähden kisaan saattoi olla tyytyväinen. Käy se näinkin!

Kevään ensimmäinen harmaasieppo yhdistyksen alueelta.