Pudotuskeli

Sääennustuksia tulee seurattua jatkuvasti, vaikka ei olisi edes aikaa linturetkeilyyn. Mahdolliset hyvät muuttopäivät kiinnostavat kuitenkin aina. Toukokuun 9. päivän ennuste näytti varsin mielenkiintoiselta: pitkän ja kolean pohjoisvirtauksen vihdoin loputtua eteläisellä Itämerellä puhalsi mukavasti etelän ja lounaan suunnasta, mutta Suomessa vallitsi itätuuli ja sadettakin saataisiin. Eipä juuri parempaa keväistä kahlaajakeliä voisi kuvitella. Siis retkelle.

Aamu valkeni ennusteiden mukaisesti sateisena, jopa turhan sateisena. Käväisin aamupuoleen Säynätsalossa staijausmahdollisuutta katsomassa, mutta vettä tuli niin rankasti, että näkyvyys oli suorastaan surkea ja katsoin parhaaksi siirtyä jonnekin, missä kahlaajat voisivat pysähtyä ruokailemaan ja olisivat siten hieman paremmin nähtävissä. Keski-Suomesta on melko hankala löytää kahlaajalietteitä, mutta mieleen hiipivät Tiirassa viikon mittaan näkyneet havainnot Laukaan Lapinjärven punakuireista, ja olihan siellä suunnalla ollut aamulla sepelrastaskin. Ehkäpä olisi hyvä lintujärvipäivä.

Sade jatkui ehkä hieman heikenneenä ajaessani kohti Lapinjärveä. Hohontiellä oli aihetta pysähdykselle, kun huomasin matalalla lentävän kahlaajaparven. Kiikari paljasti linnut kapustarinnoiksi, 45 lintua matkalla pohjoiseen. Kahlaajia oli siis liikkeellä. Lapinjärven parkkipaikalla satoi edelleen suht rankasti, joten päätin ajaa hieman eteenpäin sepelrastas mielessäni. Sitä ei pellolta kuitenkaan löytynyt, mutta heinikon seasta näkyi jotain tiilenpunaista ja pitkänokkaista: punakuiri! Kohta vierestä löytyi kaksi lisää, ne kylläkin himmeämmän värisiä naaraita. Pieni liroparvikin räpsähti lentoon hieman etäämpää. Kahlaajia oli tosiaankin liikkeellä.

Punakuirinaaras jää helposti huomaamatta.

Päätin siirtyä tornille, mutta jo sinne kävellessä läheisellä kynnöspellolla näkyi joukko monenkirjavia lintuja, kun kolmisenkymmentä suokukkoa odotteli sään paranemista yli sadan liron kanssa.  Ennen tornia taivaalta alkoi kuulua tutun nenäsointista naukumista, ja samassa pilvistä laskeutui komea punakuiriparvi. Tai eivät linnut sentään maahan asti laskeutuneet, kunhan tarkistivat järven ja jatkoivat pian matkaansa kohti koillista. Kuvaamistakin yritin, mutta sade ja pimeän pilvinen sää eivät olleet siinä suhteessa eduksi, kuten tämän kirjoituksen kuvistakin voi nähdä. Hieno havainto joka tapauksessa.

Suokukkoja kynnöksellä.

Torniin päästyä viimeistään varmistui, että nyt oli SE kahlaajapäivä. Rantahetteikkö kuhisi liroja, siellä täällä näkyi suokukkoja ja kohta taivaalle sinkosi useamman mustaviklon porukka. Yritin ensin laskea paikallisia lintuja, mutta kohta tajusin, että lähes kaikki linnut pysähtyivät vain hetkeksi lepäämään jatkaakseen sitten muuttoaan. Taivaalta tippui tasaiseen tahtiin erityisesti liroja, ja samaan tahtiin niitä myös lähti kohti koillista. Tilanteen aavistuksenomaisen kaoottisuuden vuoksi päätin laskea vain järveltä muutolle nousevat tai selvästi ohi muuttavat linnut.

Kuiriparvi laskeutuu.

Ehdin sentään kaukoputkeilla järvelle saapuvia parvia ajoittain. Kolmen valkoviklon joukossa oli yhtäkkiä punajalkaviklo, joka hetken levättyään päätti lähteä samassa seurassa muutolle. Samassa hetteikölle laskeutui iso, yli 50 liron parvi, jota päätin vilkaista putkella. Levottomasti pyrähtelevästä parvesta erottui heti huomiota herättävin valkomerkein varustettu hieman isompi kahlaaja, joka sekuntia myöhemmin määrittyi karikukoksi! Varsin erikoinen ilmestys rehevällä lintujärvellä. Näppäilin hälyn Lintutiedotukseen ja soitin Kyllöselle, jotta tämä voisi välittää havainnon paikalliseen Tulkku-rinkiin, sen verran harvalukuinen karikukko on 2000-luvulla Keski-Suomessa ollut. Samassa ruskosuohaukka sai kuitenkin aikaiseksi pienimuotoisen paniikin, ja karikukkokin katosi näkyvistä. Iso punakuiriparvi suunnitteli laskeutumista, mutta äänekkään väittelyn lopuksi se päätti kuitenkin pysytellä ilmassa. Taivaalta, kaiken kaaoksen keskeltä, kuului vielä tyllin ääni. Nyt olisi useampi silmäpari ollut enemmän kuin paikallaan! Varttia myöhemmin, tilanteen vähän rauhoituttua huomasin karikukon jälleen, mutta turhan kaukana se oli kuvaamista varten. Yritin skoupata lintua huonolla kännykkäkamerallani kaukoputken läpi, mutta neljän kuvan jälkeen kukko nousi liroparven mukana muutolle. Tyllikin näyttäytyi lyhyesti ennen poistumistaan.

Dokumenttikuva karikukosta.

Pian sain torniin apuvoimia, kun Leinosen Pekka ja Timo saapuivat muuttoa ihmettelemään. Liroja ja suokukkoja liikkui edelleen tasaiseen tahtiin, tyylikkäät mustaviklot olivat myös muutolla ja välillä taivaalta kuului kapustarinnan vihellystä. Jossain vaiheessa huomasin kolmen liron kanssa lentävän, niitä selvästi pienemmän kahlaajan. Värejä ei taivasta vasten erottanut, mutta jotenkin lentotyylistä ja muodosta tuli lapinsirri mieleen. Onneksi lintu laskeutui ja otaksumani sai vahvistusta: varhainen lapinsirrihän se.

 

Punakuireja.

Tuukkasen pariskunnan saapuessa tornille alkoi taivaalta kuulua taas tuttua naukuvaa ääntä. Komea yli sadan punakuirin parvi putosi taas pilvistä alas tyytyväisten staijareiden ihailtavaksi. Lirojen meno jatkui edelleen, ja suokukkojakin tuntui tulleen lisää. Keltavästäräkkejä muutti silloin tällöin, muutama törmäpääsky viihtyi järven pinnassa hyönteispyynnissä ja pikkulokkeja saapui vähän päästä. Jossain kukkui käki.  Vilkkain muutto oli kuitenkin hiljentynyt heti sateen lakattua, tai luultavimmin linnut vain lensivät korkeammalla eivätkä vaivautuneet pysähtymään..

 

Lapinjärven lintueloa: liroja, mustavikloja sekä tavi- ja lapasorsapari.

Leppoisaa tornissa olo kuitenkin oli. Muutolle lähteviä liroja oli mukava ynnäillä, ja toki yritimme seuloa paikallisparvista lampivikloja tai muita arvokahlaajia. Niitä ei kuitenkaan enää löytynyt. Kolmelta oli sitten pakko lähteä, vaikka muutto jatkui edelleen, joskin selvästi hiljentyneenä. Kotona havaintoja Tiiraan naputellessani hämmästyin aidosti, kun huomasin lirosumman olevan yli 1000 lintua. Olisipa vain tullut lähdettyä aiemmin paikalle, niin alueellinen muuttoennätys olisi rikkoutunut taatusti.. Mutta ei se loppujen lopuksi edes harmittanut. Noin 1700 kahlaajan muuton näkeminen ei tosiaankaan ole tavallista sisämaassa. Takana oli omasta mielestäni ehdottomasti kevään paras lintupäivä, ainakin toistaiseksi!