Laulurastaan jäljillä

Sunnuntaina 15. päivä tarjoutui vihdoin sopiva väli lähteä pidemmälle retkelle. Helmikuu ei ollut tähän mennessä tuonut yrityksistä huolimatta mitään uutta, joten päätin suunnata Muuramen Kinkomaalle bongaamaan edelleen onnistuneesti talvehtivaa laulurastasta ja samalla ruokinnalla vierailevaa punarintaa. Pakkasasteet huitelivat jossain kahdenkympin hujakoilla, mutta eipä sellainen ole ennenkään haitannut - ainakin valoa olisi kerrankin riittävästi.

Näkökenttääni koko alkuvuoden vältellyt varpushaukka pysyi jälleen piilossa, kuten muutkin tuuriosumat. Matkan varrella Jyskässä törmäsin sentään kottaraisiin, jotka ovat asettuneet rakenteilla olevan Lidlin nurkille talvehtimaan. Kuudesta paikalla havaitusta linnusta olin aiemmin tammikuussa nähnyt neljä, nyt näytillä oli kolme ja keväisen kuuloisesta laulustakin pääsi nauttimaan. Matka jatkui tämän piristyksen jälkeen kohti Väinölän joutomaa-aluetta, jossa oli kahtena edellisenä päivänä nähty isolepinkäinen.

Väinölä ei kuitenkaan tarjonnut tässä vaiheessa muuta mainittavaa kuin kuudenkymmenen räkättirastaan parven - suurin osa alkutalven täyttäneistä rastaista oli jo jatkanut eteenpäin, joten valtaosa räksähavainnoista koski jo tässä vaiheessa yksittäisiä lintuja tai korkeintaan pieniä alle kymmenen linnun porukoita. Yksi runsaana talvehtivista mustarastaistakin näyttäytyi, mutta isolanttu pysyi piilossa. Lajin tavat tuntien paluumatkalla kannattaisi kuitenkin yrittää uudelleen.

Kinkomaalle polkeminen eteni ilman sen kummempia haviksia. Oikea paikka löytyi ongelmitta. Erityismaininnan vieraanvaraisuudesta ansaitsee talon isäntä, joka huomasi tuloni ja viittoili tulemaan sisälle. Kuulemma lintu pysytteli tiheässä kuusiaidassa jemmassa aina silloin, kun joku kyttäsi paikan läheisyydessä ulkona, ja muutenkin sisätiloissa odottelu oli huomattavasti mukavampaa.

Rastas näyttäytyikin varsin pian, mutta lähti kuusiaidasta lentoon ja jäi tien toisella puolella olevan pihan perälle omenapuuhun. Optiikka oli kuitenkin sopivasti huurussa, joten kuvat jäivät saamatta ja lintu katosi näkyviltä. Seuraavan tunnin sisällä ruokinnalla kävi peräti 3/1 mustarastasta muttei muuta mainittavaa, ennenkuin kaivattu laulurastas saapui ja poseerasi onneksi aivan viimeisen päälle kunnolla. Punarintaa ei näkynyt, mutta Tiira valaisi asiaa myöhemmin sen verran, että se oli ilmaantunut parinkymmenen minuutin kuluttua lähdöstäni... No, kaikkea ei voi saada. Punarintoja on onneksi lähempänäkin, joten parempi näin päin.

Linnun toinen siipi repsotti selvästi, mikä ei estänyt lentämistä mutta lienee ainakin osittaisena syynä talvehtimiselle.

Paluumatkalla kokeilin vielä vihellellä Kinkomaan maisemissa harmaapäätikkaa, joita kävi kuulemma ruokinnalla suhteellisen lähellä. Eipä onnistunut, eikä Sulkutien peippo- ja järripeippokerääntymästäkään irronnut mitään. Isolepinkäisen suhteen sen sijaan tärppäsi - kuten arvelinkin, se oli ilmaantunut täsmälleen ilmoitetulle paikalle poissaollessani. Mittari näytti lopulta neljääkymmentä kilometriä ja lajeja kerääntyi 21. Jo kolmen parhaan takia kannatti lähteä!