Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tauvon lintuasemalla

Tauvon lintuaseman pihapiiri. © Heikki Helle

Seuraava kirjoitus ei liippaa aivan läheltä Keski-Suomea, mutta tämän palstan päätoimittajan ominaisuudessa päätin kuitenkin kirjoitella keskisuomalaisten seikkailusta myös toimialueen ulkopuolella. Ollaanhan tässä samojen muuttolintujen asialla kuitenkin!

Näkymä pihan tornista Ulkonokalle. © Heikki Helle

Lintuasemat ajatellaan perinteisesti eristyneiksi ulkosaariksi, ja siellä niistä useimmat sijaitsevatkin. On kuitenkin muutamia poikkeuksia: Höytiäisen lintuasema Joensuussa, Kangasalan lintuasema, Hangon lintuasema ja Tauvon lintuasema Siikajoella. Näistä etenkin kahdella viimeisellä on kerätty säntillisesti rengastus- ja muuttoaineistoa jo vuosikymmeniä ja tuloksien pohjalta on julkaistu myös tieteellisiä artikkeleita. Jostain syystä Tauvon lintuasemalle ei tahdo enää nykypäivänä riittää miehittäjiä, vaikka luulisi Tauvonniemen harvinaisuusrepertuaarin houkuttavan lintuharrastajia kauempaakin. Paikalla on havaittu useita Suomelle uusia lintulajeja, viimeisimpänä sarasirkkalintu vuonna 2013. Tauvossa yhdistyy myös mukavalla tavalla eteläinen ja pohjoinen lajisto, joten esim. sinipyrstö on vuosittaista rengastuslajistoa.

Asema sijaitsee harjulla, joka on joskus sijainnut paljon lähempänäkin merta. © Heikki Helle

Tauvon lintuasema sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla vähän Raahen yläpuolella. Autolla pääsee asemaa hyvin lähelle, lastenvaunuillakin kuljettavaa polkua jää käveltäväksi nelisensataa metriä. Asemalla majoittuu mukavasti yli kymmenenkin retkeilijää. Majoitustiloina toimivat parakit, joissa toisessa sijaitsee rengastuslaboratorio, keittiö ja olohuone, toisessa sauna. Aseman pihassa on korkea torni, josta näkee Ulkonokalle, mutta rannan linnuilla ei varsinaisesti pääse herkuttelemaan, onhan rantaviivaan matkaa yli kilometri. Lähempää tuttavuutta vesirajan lintuihin pääsee tekemään päivittäisellä Ulkonokan kierroksella, jolla lasketaan kaikki Ulkonokalla levähtävät linnut. Torni puolestaan tulee tutuksi joka-aamuisessa vakiomuutonseurannassa. Rengastusta asemalla harjoitetaan reilulla kolmellakymmenellä verkolla aseman lähistöllä maankohoamisrannan koivikoissa, pajukoissa yms. pensaikoissa. Kahlaajakatiskojakin on, mutta rantaan ja sitä myötä kahlaajiin on matkaa...

Tauvo on kuulunut omiin retkikohteisiini jo 1990-luvulta lähtien ja voin lämpimästi suositella vierailua Tauvon lintuasemalla niin rengastajalle kuin kaikille muillekin kiikarinulkoiluttajille!

Lisätiedot aseman toiminnasta löytyvät PPLY:n sivuilta:
http://www.pply.fi/index.php/tauvon-lintuasema
ja blogia viime vuosien rengastustoiminnasta:
http://tauvonlintuasema.blogspot.fi/
 
Asemalle vie parkkipaikalta polku. © Heikki Helle
Asema jo pilkottaa lehdettömän koivikon seasta! © Heikki Helle
Pihan tornia on korotettu vastikään. © Heikki Helle

Tauvo 9.-12.10.


Pe 9.10.


Saavuimme asemalle auringon laskiessa upeaan pakastuvaan syysiltaan. Asemalla alkoi armoton lämmitys ja verkkojen pystytys. Edellisestä verkkopyytäjästä oli jo aikaa joten verkot piti itse viritellä alusta lähtien. Verkkolinjat ja –tolpat olivat kuitenkin erinomaisessa kunnossa ja järjestyksessä joten verkkojen viritys sujui kivuttomasti ja ehti vielä hetken nukahtaakin ennen aamun sarastusta.

La 10.10.


Jänkäkurppa. © Heikki Helle
Lapintiainen. © Heikki Helle
Uloimmat verkot sijaitsevat aivan avomaan reunalla. © Heikki Helle

Jo aamun ensimmäisellä kierroksella verkossa roikkui yllätys: jänkäkurppa. Mistä lie verkkoon lennähtänyt, kun kovien yöpakkasten jäljiltä lähistön kurppalätäköt olivat tukevassa jäässä. Jo aamukahdeksan jälkeen kävi selväksi, mihin rengastaja päivänsä kuluttaa: tiaiset, etenkin sini-, olivat liikkeellä sankoin joukoin ja niiden irrottelussa oli askaretta. Muutenkin suurin osa verkkosaaliista oli tiaisia. Tiaisia riitti koko päiväksi, mutta lopulta helpotti illan myötä, onhan päivä kuitenkin jo aika lyhyt. Illan pimennyttyä soi helmipöllöatrappi yli puolenyön, saaliina kolme helmipöllöä. Päivän mittaan rengastuksia kertyi 102, valtalajina sinitiainen (60). Muita mukavia rengastuksia tiltaltti (3), lapintiainen (3), pikkutikka (1).

Su 11.10.


Tauvon kautta aikain toinen valkoselkätikka rengastettavana. © Heikki Helle
Harmaapäätikkarengastuskin oli vasta Tauvon lintuaseman kuudes.© Heikki Helle

Tiaisliikenne oli merkittävästi edellispäivää hiljaisempaa. Liekö kesäinen sää hidasti lintujen liikehdintää? Päivä oli jälleen aurinkoinen sekä tyyni, ja lämpötila kohosi kymmeneen asteeseen, joten takille ei juuri tarvetta ollut. Ei ihan sitä tavallisinta lokakuun säätä meren äärellä!

Rengastussaaliin valtalajit edelleen tiaisia, mutta summat puolittuivat eilisestä. Mukava yllätys oli palokärkiatrappia ihmettelemään tullut valkoselkätikka, joka erehtyi ikkunanalusverkkoon ja sai erehdyksestään muistoksi alumiinirenkaan nilkkaansa. Ko. tikka oli vasta aseman toinen rengastettu valkoselkätikka (ensimmäinen v. 1979)! Mikäli kuluvana syksynä olisi ollut jatkuvampaa rengastusta asemalla, olisi rengastusmäärä noussut varmasti kaksinumeroiseksi? Mukavien tikkarengastusten sarjaa jatkoi yllättäen petoverkossa roikkunut harmaapäätikka. Noin 50 linnun verkkosaalis lähes pelkkiä tiaisia, mutta onneksi pari tikkaa oli seassa. Illalla helmipöllöatrappia tuli ihmettelemään verkkoon asti yksi helmipöllö.

Lämpiävän saunankin pääsee näkemään tornista ylävinkkelistä. © Heikki Helle
Helmipöllöjä liikkui kivasti ottaen huomioon myöhäisen ajankohdan. © Heikki Helle


Ma 12.10.


Aamu kuin huhtikuussa: sumua, kuuraa ja teeren pulina. © Heikki Helle
Jäisiin lintuverkkoihin ei juuri saalista tartu. © Heikki Helle
Lähtöpäivä kirjaimellisesti valkeni paksussa sumussa ja kuurassa. Tällaisena aamuna verkot ovat verhoutuneet paksuun huurteeseen joten saalista ei juuri ollut odotettavissa. Olikin siis hyvää aikaa käydä purkamaan verkkoja pois ja aina yhtä mukaviin siivous- ja pakkaushommiin. Pihasta sentään jokunen lintu verkkoon, puolikkaan päivän aikana 7 rengastusta ja 7 kontrollia. Sumu roikkui aseman yllä pitkälle iltapäivään, mutta hälveni tietenkin heti kun saimme aseman oven lukittua perässämme.

Pitkän viikonlopun miehitysjakson aikana emme ehtineet Ulkonokalle emmekä aamuvakiota staijaamaan retkikunnan lapsipainotteisuuden vuoksi. Verkoista kuitenkin tuli saalista ihan mukavasti (sekä määrää että laatua), vaikkei varsinaisia harvinaisuuksia kohdalle tällä kertaa sattunutkaan. Ehkä sitten ensi kerralla!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Syysarktikaa!

Yhdistyksen blogi on ollut kesätauolla jo hyvän aikaa, ja syysmuutto alkaa olla loppupuolella. Nyt, kurkien massojen jo mentyä, lienee aika päivittää tilannetta.

Syyskuun 28. päivä valkeni pilvisenä, ja valkenikin hitaasti. Kivutessani Jyväskylän Muuratsalon Paljaspäälle heti seitsemän jälkeen oli vielä hämärää. Kuitenkin hetimiten taivaalta löytyi reippaan pohjoistuulen saattelema pieni kurkiparvi. Edellisenä päivänä taisi olla kurkien massapäivä, mutta koska kurjet lähtivät Pohjois-Pohjanmaan levähdyspaikoilta vasta tuulen käännyttyä myöhään iltapäivällä, otaksuin tällekin päivälle pitkäkauloja riittävän.

Pohjois-Päijännettä Paljaspäältä katsottuna

Ensimmäisen puolituntisen aikana tilanne vaikutti kuitenkin rauhalliselta. Läheltä ohittanut sepelhanhiparvi antoi kuitenkin toiveita myös arktisten hanhien muutosta. Samoin jo puoli kahdeksan aikaan muuttanut ensimmäinen piekana herätteli odotuksia hyvästä petopäivästä. Kun kohta Paljaspään ohitti nelikymmenpäinen haapanaparvi ja myöhäinen nuolihaukka, olivatkin odotukset jo todella korkealla.

Aamuvalkkarit

Kurkien ja valkoposkihanhien sekaparvi

Sepelkyyhkyjä muutti harvakseltaan pienissä parvissa, ja kohta alkoi kaukaa taivaanrannasta löytyä hanhiparvia. Kuitenkin hälytykset kovasta hanhimuutosta Äänekoskella ja erityisesti vain kymmenisen kilometriä etelämpänä sijaitsevassa Heinosniemessä herättivät kummastusta, eihän meno nyt mitenkään erityistä ollut! Puoli yhdeksän maissa totesin kuitenkin tilanteen muuttuneen myös Paljaspään ilmatilassa. Äkkiä itäpuolen taivas oli täynnä kurkia ja hanhia! Parhaimmillaan näkyvissä oli kahdeksan eri parvea, ja kun edelliset olivat paikan ohittaneet, uusia löytyi taivaanrannasta. Onneksi pian paikalle saapuivat aamu-uniset Jyrki T ja Asseri L, jotka auttoivat oleellisesti tilanteen hallintaan ottamisessa.

Särmät staijarit






















Valkoposkihanhia ja kurkia tuntui riittävän koko ajan, joskin parvikoot eivät olleet erityisen suuria. Kuitenkin valtaosa linnuista muutti mukavan läheltä molemmin puolin. Aivan vierestä lentänyt yli kolmesataapäinen sepelhanhiparvi sai ansaittua ihailua osakseen, mutta eivät samanaikaisesti ohittaneet yli 200 valkoposkeakaan hullummalta tuntuneet. Kohta ohi viuhtoi haapanaparvi ja pian taivalta kuului tundrakurmitsan vihellystä. Syysarktikaa parhaimmillaan!

Sepelhanhia


Useammasta havainnoijasta oli se hyöty, että joku ehti aina välillä putkeilla taivaanrantaa, ja myös etäämmällä muuttaneet parvet saatiin kirjoihin; toki yleensä ilman lajitasolle yltävää määritystä. Hanhi- ja kurkimeno tuntui jatkuvan tasaisesti. Parvet olivat varsin lajipuhtaita, yhdestä sepelhanhipotista lyötyi sentään pari jouhisorsaa. Pientä vaihtelua toivat pedot: sinisuohaukka ja ampuhaukka kirjattiin päivän lajilistalle. Piekanamuutto tuntui hieman rauhoittuneen, mutta korvaukseksi Asseri huomasi länsipuolelta mukavan neljän hiirihaukan muuttoparven.

Sepelhanhien kaari

Vähän ennen kymmentä esiaikuinen merikotka eteni reippaassa myötätuulessa kohti etelää. Hauska havis oli myös 12 tukkakoskelon muuttoparvi, lajia kun ei ole kovin paljon viime aikoina keskisuomalaisilla vesistöillä enää näkynyt. Parvi lieneekin startannut muutolle jostain kauempaa.

Two shades of gray -  valkoposkihanhia pilvisellä taivaalla
















Yhdentoista jälkeen muutossa tuntui olevan pienen rauhoittumisen merkkejä. Kohta huomasimme kuitenkin, että se jatkui lähes entisellä vilkkaudella, mutta parvet olivat vain siirtyneet korkeammalle ja olivat selvästi hankalammin havaittavia. Vaikutti myös siltä, että erityisesti hanhia löytyi vain hyvin kaukaa, mutta sentään edelleen sekä itä- että länsipuolelta. Summat kasvoivat tasaisesti aina puoli yhteen asti. Itse asiassa päivän suurin parvi, yli 500 hanhea, matkasi juuri vähän ennen puolta yhtä, mutta yhdeltä meno tuntui tyssäävän totaalisesti. Ja vaikka epäilimme, että kyseessä olisikin vain tilapäinen tauko, oli oikeastaan sopiva aika lähteä kohti muita hommia. Olihan kohdalle osunut syksyn toistaiseksi paras ja monipuolisin muuttopäivä.


Tallennettuani päivän saldon Tiiraan huomasin harmikseni 10 000 hanhen rajan jääneen kiusallisen lähelle. Se ei kuitenkaan haitannut. Syksyinen arktika kaikessa kiihkeydessään on aina elämys.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kahlaaja talvilintureitillä

Talven ensilunta sateli parina laskentaa edeltävänä päivänä, mutta ei viisisenttisessä hangessa itseään juuri kahlaajaksi kokenut. Siispä otsikon kahlaajaviittaus selviää kuvien kera tämän tarinan lopusta.

Pilvinen päivä ei juuri kirkastunut.

Päädyin laskemaan talvilintuja varsinaisen laskijan jalkapaketin vuoksi. Olihan edellisestä talvilintulaskennastani kulunut jo 17 vuotta joten olikin korkea aika verestää taitoja. Kuokkalan etelälaidalla, lähinnä Ristikivessä kiertävä kahdeksan kilometrin mittainen reitti on mukava kooste monenlaisia elinympäristöjä kaupunkiasutuksesta varttuneeseen kuusimetsään joten varsinkin tällaisena syksynä nähtävää olisi tarjolla paljon. Kyseisen talvilintureitin aiempia edesottamuksia on puitu jo aiemminkin tässä blogissa vuosi sitten:
http://kslyry.blogspot.fi/2013/11/talvilintulaskentaa.html

Reitin varrella on mukavasti metsää...
... ja vähän urbaanimpaakin elinympäristöä.

Laskentapäivän pilvinen aamu kirkastui tyypillisen marraskuisesti: päivä ei varsinaisesti valjennut missään vaiheessa. Kelin harmaus ei varmasti aktivoisi lintuja erityiseen ilonpitoon, mutta nähtäväksi jäisi korjaisiko lintujen ehkä vähäistä aktiivisuutta ennätysrunsas pihlajanmarjasato, jonka keräämät rastas- ja kuurnamassat ovat ainakin Tiira-havaintojärjestelmän etusivulta luettavissa. No, taviokuurnaa en havainnut ollenkaan ja räkättirastaita vain yksittäisiä ja tilhiä yhden pikkuparven siinä missä muualla on ynnätty jopa satoja kuurnia ja tuhansia rastaita. Samapa tuo, linnustonseuranta-aineistoahan tässä tuotetaan, talvilintulaskennan tapauksessa tärkeintä on saada vakioitua numerotietoa tavallisimpien talvilintujemme yksilömääristä talvesta toiseen. Suuret massaesiintymiset ovat enemmän sattuman oikkuja.

Laskennan runsaimmaksi lajiksi kiri ylivoimaisesti harmaalokki, joita lenteli ja makoili pitkin järviä yhteensä yli puolitoistasataa yksilöä. Seuraavat sijat menivät muutaman kymmenen yksilön summilla talitiainen, sinisorsa, sinitiainen ja räkättirastas. Muuten laskennan lajisto oli tavallisen tyypillistä, joukossa onneksi kuitenkin hyvää tiaisvaellusta ilmentäen peräti neljä kuusi- ja yksi töyhtötiainen. Kokonaislajimäärä 22, yksilömäärä 507.

Pienenkin lumisateen jälkeen maastossa oli mukavan talvista.

Niin, se kahlaaja. Tikan uimarannassa rantaviivassa tallusteli puolihuolimattomasti varis, johon en aluksi kiinnittänyt sen kummempaa huomiota. Tallusteli, nokki ja naposteli niitä näitä. Pian huomasin variksen kuitenkin kastavan varpaansa järveen. Eikä varpaiden kastelu vielä viilentänyt riittävästi vaan samantien kahlasi määrätietoisesti kylkeä myöten järveen. Siinä vaiheessa oli jo kiire kaivaa edes ainoaa mahdollista mukana olevaa kameraa. Tovin varis tähyili pinnan alle kainaloitaan myöten järvessä, löysi sitten haluamansa ja nappasi sitten simpukan pohjasta kuin puolisukeltaja konsanaan. Hiippaili sitten vedestä rannalle, koki kuvaajan häiriöksi ja lähti simpukka nokassaan nauttimaan herkkunsa muualle. Tokihan varis on kaikkiruokainen, mutta ainakin minulle tämä oli ensimmäinen havainto variksesta kainaloitaan myöten järvessä, varsinkin pakkaspäivänä.

Varis kahlaajana.




Retkeily kannattaa aina!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Retkellä Äijälänrannassa

Tiedote kaavan vastaisesta suojelualueen ja virkistysalueen hakkuusta Jyväskylän Äijälänrannassa

Asuntomessut ovat olleet tärkeä hanke Jyväskylän kaupungille. Varhaisista suunnitteluvaiheista lähtien on tiedostettu messualueella olevan luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita, joiden luontoarvot voivat vaarantua lisääntyneen rakentamisen seurauksena. Koko messuhankkeen teemana on ollut ekologisuus ja alueen lähiympäristösuunnitelman ehdottomana lähtökohtana on kirjattu arvokkaan luonnonympäristön vaaliminen. Koska hanke on kaupungille hyvin tärkeä, alueella toimivat luontojärjestöt eivät halunneet estää messuhankkeen edellyttämän kaavoituksen toteuttamista nopealla aikataululla vaan osallistuivat suunnitteluprosessiin. Hyvällä suunnittelulla pyrittiin turvaamaan luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät kohteet Äijälänrannan alueella. Luontojärjestöjen ja mm. kaupungin ympäristötoimen johtajan kanta oli, että koko Äijälänrannan rantaluhdan ja arvokkaan lehto- ja luhtametsän alue olisi tullut merkitä kaavaan suojelualueena. Kaavassa kuitenkin osa alueesta merkittiin luonnontilaisena säilytettäväksi lähivirkistysalueeksi, jolla vain luonnon ja maiseman hoidon kannalta välttämättömät maisemanhoitotoimet ovat sallittuja. Liikkuminen tällä alueella on kaavamääräyksillä rajoitettu vain pitkospuilla määrättyyn reittiin, ja alueen ja tonttien väliin on kaavamääräysten mukaan rakennettava aita ilman kulkuaukkoa, joka estää mm. puutarhajätteiden viemisen ranta-alueelle.

Viime viikolla yllättäen järjestöjen tietoon tuli havainto koneella toteutetusta puustoraivauksesta juuri Äijälänrannan arvokkaimmalla luontokohteella. Paikan päällä perjantaina 15.11. tehdyssä katselmuksessa, jossa oli mukana sekä järjestöjen, kaupungin että työn tehneen alihankkijan edustajia todettiin, että valtaosa lehto- ja luhtametsän luonnontilaisuutta ilmentävästä ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaasta puustosta on kaadettu ja kuljetettu koneella alueelta pois. Samalla maapohja on valtaosin rikottu, vaikka maapohjan kulumista oli tarkoitus erityisesti välttää ja muussa toiminnassa maastoon kajoamista onkin erityisesti vältetty. Hakkuussa on räikeästi toimittu vastoin kaavamääräyksiä sekä maisematyölupaa. Jopa suojelualueelta oli poistettu pensaistoa. Kohteen arvo on ollut erityisesti aluskasvillisuuden ja pensaiston lajistossa ja mm. erikokoisen lahopuun määrässä. Kohteen laatu ja luonne on tuotu esiin kaavassa ja sitä varten tehdyissä selvityksissä. Alueen reunasta tontin hankkineille on ollut tieto tarjolla alueen erityisistä luonnonarvoista ja käyttörajoituksista, mutta tätä ei ole kenties ymmärretty päätellen erään rakentajan blogikirjoituksesta.

Suojelualueet ja myös muut luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alueet ovat kuitenkin kaikkien kansalaisten kannalta erittäin tärkeitä. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on kansainvälisesti yksi kaikkein tärkeimmistä yhteisesti sovituista ja samalla haastavimmista tavoitteista. On käsittämätöntä, että hyvin pienen ihmisjoukon miellyttämiseksi jätetään noudattamatta lainmukaisessa prosessissa määritettyjä ehtoja.

Asuntomessutaloissa hehkutettu ekologisuus jäi siis seinien sisäpuolelle ja tärkein jäi puuttumaan – luonnon monimuotoisuuden turvaaminen paikallisilla teoilla. Ensi keväänä Äijälänrannassa on turha odottaa tuomien kukintaa ja satakielen laulua. Kaupungin nimikkolintu pikkutikka on todennäköisesti ihmeissään, kun sen elinympäristö muistuttaa nyt lajin kannalta autiomaata.

Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry ja Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistys ry

”Luonnontilainen runsaslahopuustoinen lehto”. Lehdon ominaispiirteitä on vahva kerroksellisuus, monipuolinen pensaskerros.
Entinen tuomi. Metsurin mielestä ilmeisesti vain koivut kuuluvat lehtoon. Tai sitten ei ollut edes tietoa mitä tarkoittaa ”luonnontilainen”.
”Maapohjan kulumista vältetään ohjaamalla kulku korotetuille pitkospuille ja rajaamalla tontit aidalla, josta ei ole kulkuyhteyttä alueelle”. Ei ollut aitaa, ei pitkoksia, oli kone.
Etureunan kannot kuuluvat niille puille, jotka olivat maisematyöluvassa. Kasvoivat kallellaan tontteihin päin – kuva otettu tontin reunalta. Koko tausta rantaan asti on raivattu samalla vauhdilla. Osin myös SL-alueelta. Nyt näkee kivasti järvelle, eikä ole metsässä enää ”vaarallisia” puita. Lainaus lähiympäristösuunnitelmasta joka kaavamääräysten mukaan ohjaa toimintaa: ”VL/s-alueeseen rajautuvat tontit tulee aidata eikä aitaan saa rakentaa kulkuaukkoa VL/s alueelle. Aitamääräys estää suoran kulun tonteilta arvokkaalle luontoalueelle ja vähentää siten alueen kulumista. Aitaaminen estää myös tonttien leviämisen VL/s –alueen puolelle.”
”Luonnontilanen runsaslahopuustoinen lehto”-osa II. Valtaosa kaadetuista puista ja pensaista on viety pois.
Vaarallista lahopuutako? Vai vaarallista näköestettä järven suuntaan?
”Luonnontilaisena säilytettävää lehtoa ja luhtaa. Vain välttämättömät maisemanhoitotoimet sallitaan”.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Talvilintulaskentaa



Selvä merkki vääjäämättä lähestyvästä talvesta on talvilintulaskentojen alkaminen. Talvilintulaskennoissahan kierretään sama, vapaavalintainen reitti kolmesti talvessa mielellään vuodesta toiseen ja lasketaan kaikki havaitut linnut. Reittejä on Suomessa muutamia satoja eri puolilla maata. Laskentojen perusteella voidaan arvioida talvilintujemme kannanmuutoksia ja talvehtimisen onnistumista.  Tärkeää linnustonseurantatyötä siis ja kaikki täysin vapaaehtoiselta pohjalta.


Tänä syksynä talvi on antanut odotuttaa itseään lokakuun puolivälin lyhyttä esitalvea lukuun ottamatta ja maisema oli marraskuun alussa edelleen loppusyksyinen. Niinpä syyslaskennan lajistoon oli lupa odottaa runsaasti viivyttelijöitä. Reittikohtainen lajiennätyskin kävi mielessä.


Talvesta ei ollut tietoakaan
Oma reittini kiertää kotiovelta Jyväskylän Kekkolasta Pohjanlahden rannan pyörätietä pitkin Sippulanniemen kärkeen ja sieltä Keljonlahden rantaa Ristonmaalle ja edelleen Tikan kautta takaisin kotipihalle. Reitin varrella on siis sekä omakotialueita ruokintoineen, metsäistä järven rantaa, vähän peltoa ja golf-kenttää yhteensä 7,9 kilometriä. Reittiä olen kiertänyt vuodesta 2008 lähtien. Muutaman sadan metrin osalta reitti on päällekkäinen erään toisen reitin kanssa, mutta asia on toki laskentoja organisoivan Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedossa.


Pyhäinpäivä 2.11.2013 valkeni yön sateen jälkeen kosteana ja pilvisenä. Niinpä en pitänyt erityistä kiirettä laskennan aloituksella. Liikkeelle päästyä huomio kiinnittyi kovin hiljaiseen maisemaan. Edes naapuripihan ruokintapaikalla ei näkynyt yhtä kesykyyhkyä ja kahta oravaa kummempaa. Ensimmäiset sadat metrit tuntuivat nekin tyhjiltä, edes tavallisesti voimalinjalla päivystävät varikset olivat muualla. Uimarannantien varrelta ynnättiin sentään kolme laskijaa ilahduttanutta varpusta, laji kun on reitin varrella vähentynyt, eikä sen näkeminen ole lainkaan varmaa. Varis näkyi Vaskon suunnassa kasvavan koivun latvassa. Punatulkkupari sai vaahteraan seurakseen kolmannen ja kaksi viherpeippoa lensi vielä yli ennen uimarantaa.


Uimarannalla päivysti neljä sinisorsaa ja laiturilta löytyi odotettu kalalokkinuorukainen, joka on viihtynyt paikalla ainakin kuukauden. Pienellä kiikaroinnilla löytyi myös vanha lintu, joka ainakin vielä edellisviikolla ruokki täysin lentokykyistä jälkeläistään. Kalalokki ei ole reitillä lainkaan niin tavallinen kuin harmaalokki, joita näkyy aina kun järvessä on vähänkin sulaa. Naaraspukuinen telkkä sukelteli ruovikon laidassa. Sekään ei ole aivan tavallinen näky laskennassa, muttei sentään ennennäkemätön vieras.
Kalalokki ei ole talvilintulaskennassa aivan tavallinen


Seuraavat sadat metrit eivät tuoneet uusia lajeja, mutta tali- ja sinitiaisten määrät sentään kasvoivat. Ristikiven uimarannalta näkyi harmaalokkeja ja laiturilta peräti 25 sinisorsaa. Muita vesilintuja tai silkkiuikkuja ei tällä kertaa näkynyt sitkeälläkään kiikaroinnilla. Sippulanniemeä lähestyttäessä oli edelleen hiljaista. Vain oravia oli tavallista runsaammin, parhaaseen kohtaan näkyy peräti neljä yksilöä. Tien varresta löytyi yllättäen muutama kantarelli ja nopea vilkaisu lähimetsään paljasti komean esiintymän hyväkuntoisia itiöemiä. Parin minuutin viivytys ei haitannut, joten sienet pussiin ja takaisin asiaan.
Marraskuiset kantarellit


Sippulanniemen kuusikko on yleensä antelias etenkin tiaiskillan lajien suhteen. Nytkin lajilistalle lisättiin hömötiainen, mutta hippiäiset ja puukiipijät eivät suostuneet ilmoittamaan itsestään. Keljonlahden ranta olikin sitten varsinainen tyhjyyden ylistys. Korppeja sentään tuli kaatopaikan suunnasta kolme kappaletta, mutta muut havainnot jäivät kolmeen sinitiaiseen ja kahteen harakkaan.


Ristonmaan puolella alkoi sentään tapahtua. Neljä pikkuvarpusta ruokaili parkkipaikan kupeessa ja saman verran urpiaisia lensi yli. Kaatopaikan suunnasta hiipi 50 harmaalokkia ja läheiseen koristeomenaan ilmestyi jostain räkättirastas. Närhikin lepatti kohti Ylistönrinnettä ja tali- ja sinitiaisia tuntui olevan kaikkialla. Sitten tilanne taas rauhoittui, mutta odotukset olivat korkealla Toritietä kohti tallustellessa. Paikallahan on käynyt eräällä ruokinnalla pähkinänakkeli, joka kuitenkin on ollut hankalasti havaittava parin ensimmäisen havaintopäivän jälkeen. Eipä nakkelia nytkään näkynyt, mutta sentään viherpeippolukema kasvoi kymmenellä linnulla; on niitä sentään vielä jossain.
Oravia näkyi paljon


Ennen kotipihaa listaan kirjautui vielä muutama harakka ja talitiainen. Kotona ynnäilin lajisummaksi 18, joka on melko vaatimaton tulos, eikä yksilömäärä, 271, ole sekään mitenkään erityisen suuri. Mutta ei talvilintulaskenta mikään kilpailu olekaan. Kaikki tulokset ja lajit ovat yhtä arvokkaita, oli lintuja kuinka vähän tai paljon tahansa. Joulun tienoilla taas uudestaan!