Viime hetken tornikisa

Tornien taistoon useampia kertoja osallistuvalle on todennäköisesti luvassa varsin erilaisia kokemuksia. Tämän vuoden erikoisuus allekirjoittaneen kohdalla oli joukkueen muodostaminen ja osallistumispäätös noin seitsemän tuntia ennen kisa-ajan alkua. Perjantaipäivän linturikas aamu Jyväsjärvellä toimi ponnahduslautana idealle Lyylin toimivuudesta kisatornina ja sai M-P. Harjun vielä saman päivän iltana tiedustelemaan halukkaita joukkuetovereita, minkä seurauksena mukaan saatiin Y. Tonteri ja meikäläinen. Vaikka Pitkäruoho ei todellakaan kuulu suosituimpiin kisapaikkoihin eikä ole moneen vuoteen ollut lainkaan mukana, ajatus lähitornilla kilpailemisesta oli joka tapauksessa mielenkiintoinen. Useamman väsyneen pohdinnan jälkeen joukkueen nimeksi laitettiin yksinkertaisesti Pitkäruohon Tallaajat.

Pitkiä yöunia ei ollut tiedossa, mutta se ei motivaatioon tai turnauskestävyyteen vaikuttanut. Emme masentuneet edes siitä valitettavasta tosiseikasta, että järvi oli kisa-ajan alkaessa totaalisen tyhjä edellispäiväisen vesilintumassan jatkettua matkaansa. Suhteellisen tyyni aamu toi joka tapauksessa jo ensimmäisen tunnin aikana tavanomaiset laululinnut vähitellen listalle, tuoreimmista saapujista myös mustapää- ja hernekertun. Hyvänä varpuslintujatkona toimivat pian lähietäisyydeltä ohittanut törmäpääsky sekä keltavästäräkki, joita näimme lopulta jopa tavallista väiskiä enemmän. Suurimman yllätyksen pikkulintujen saralla tuotti kuitenkin tornin takaa kuuluva laskeva laulunsäe - pikkusieppo! Ensimmäinen listan ulkopuolinen lajimme viihtyi tornin läheisyydessä koko kisa-ajan päästellen laulunsa ohella erityisesti peukaloismaista rätinää, joka oli ainakin itselleni ennalta täysin tuntematon. Kun eilinen sinirinta vielä innostui laulamaan rantapajukossa, pikkulintutilanne vaikutti jo varsin hyvältä.

Punakurkkuinen pikkusieppokoiras kävi välillä aivan tornin juurellakin.

Ensimmäiset tunnit saatiin viettää varsin hyvässä säässä, mutta tämän jälkeen keli muuttui melkoisen vaihtelevaksi. Aurinkoa ei juurikaan enää nähty, ja kisan jälkimmäisellä puoliskolla kärsittiin jatkuvista näkyvyyttä huonontavista sadekuuroista. Katettu ja täysin tuulensuojassa oleva torni oli kuitenkin sääoloja ajatellen suuri ilonaihe, enkä muista yhdenkään aiemman tornikisan aikana pysyneeni yhtä lämpimänä koko aikaa. Vaikka vesilinnut ja kahlaajat olivat lähes kateissa eikä ajoittain tiputuskeliä lähentelevä sadekaan tuonut juuri mitään näkyville, saimme sentään välttämättömimpien lajien ohella meriharakan, tukkakoskelon ja jonkin aikaa paikallisenakin viipyneen jouhisorsaparin. Yksilömäärät eivät juuri päätä huimanneet, mutta lajimäärä kasvoi yllättävänkin hyvin yksittäisten lintujenkin seurauksena. Mieltä lämmitti kummasti ensimmäisten neljän tunnin sisällä myös kuuden yksilön pikkukuoviparvi, jonka määritys viimeisteltiin lintujen laskeuduttua Rauhalahteen asvalttikentälle, mutta parempaakin oli luvassa kahlaajarintamalla. Ulkopuolisella komppausavulla lammasaitauksen rantaniityltä irtosi nimittäin jänkäkurppa, joka on tornikisassa melkoisen haastava laji eikä niin ollen löydy listaltakaan.

Tornin kaiteelle kiipeäminen antoi erilaisen näkökulman.

Kuten arvata saattaa, viimeiset neljä tuntia olivat jo varsin hiljaisia. Muutontarkkailun kannalta tornin sijainti on huono, sillä takapuolelta pääsi menemään kaikenlaista ohi täysin huomaamatta - eräskin tornilla kävijä kertoi nähneensä Äijälänsalmen kohdalla kaksi muuttavaa merimetsoa, jotka olisivat todennäköisesti olleet nähtävissämme oikeaan suuntaan katsottaessa. Listoille saatiin sentään valkoposkihanhi, mutta kello lähestyi jo kymmentä eikä petolintuja vielä ollut ensimmäistäkään lajia. Onneksi sääksi paikkasi vihdoin tämän puutteen. Kymmenestä eteenpäin koettiin pari yli puolen tunnin mittaista taukoa lajien välillä, minkä lisäksi menetimme ainoan räystäspääskymme sen hävittyä sateeseen. Toiseksi menetetyksi lajiksi aivan loppuvaiheessa jäi täysin poispäin lentävä suuri vesilintu, jonka huomasimme hieman liian myöhään voidaksemme luotettavasti määrittää sitä harmaahanheksi valkoposken poissulkien. No, kaikkea ei voi saada.

Sääksi avasi petolintutilin.

Puolen kahdentoista jälkeen alkoi kummasti tapahtua ja saimme kolme uutta lajia varttitunnin sisään. Ensin tornin edustalta löytyi harmaasieppo, joka poseerasi varsin yhteistyökykyisesti lähietäisyydellä koko loppuajan. Viiden minuutin kuluttua tästä ankara varpuslajin etsintä putkella tuotti lopulta tulosta, kun pikkuvarpunen löytyi VTT:n edustalta sähkötolpalta. Seuraava laji oli ruskosuohaukka klo 11:49, ja se jäikin viimeiseksi tarkasti lajilleen määritetyksi. Halssilan ylle nousi hieman myöhemmin pieni petolintu, joka ehti painua metsänrajan alapuolelle ennen putken suuntausta kohdilleen ja määritys varpushaukaksi jäi vain todennäköiseksi. Mahdollisesti sama pikkupeto näyttäytyi viimeisen puolen tunnin aikana uudelleenkin, mutta edelleen julmetun kaukana ja vain hetken aikaa. Tämä petolintu oli joka tapauksessa laji numero 64, eikä uusia enää löytynyt. Puuttumaan jäivät esimerkiksi rantasipi, keltasirkku, nokikana ja käpytikka, mutta paikkaan ja olosuhteisiin nähden kisaan saattoi olla tyytyväinen. Käy se näinkin!

Kevään ensimmäinen harmaasieppo yhdistyksen alueelta.

Piesalassa

Perjantaina 24.4. päätin tehdä pienen aamuretken Petäjäveden Piesalankylään. Yksi syistä oli paikalla jo useamman päivän viihtynyt mandariinisorsa, jota en ollut havainnut kuin kerran aiemmin. Ja kyllä Piesalassa pitää vähintään kerran keväässä käydä joka tapauksessa.

Petäjäveden Piesalankylän maisemaa

Ajelin tuulisessa ja koleassa säässä Petäjävedelle. Piesalan pellot näyttivät kuivilta eikä lintukerääntymiä näkynyt, joten jätin auton tornin lähelle ja jatkoin jalkaisin suoraan altaalle. Muutamia tukkasotkia ja haapanoita ruokaili rannan tuntumassa, ja pian löysin myös pääkohteeni mandariinisorsan. Komea koiras hyöri ruokailevan joutsenen ympärillä. Joutsen ylettyi pitkän kaulansa ansiosta syvemmälle kuin eksoottinen vesilintuvieras, ja aivan ilmiselvästi mandariinisorsa pääsi nauttimaan sivusaaliista.

Villi ja vapaa

Palasin kohti tornia ja päätin staijailla hetken. Kohta läntiseltä taivaalta löytyikin komea kurkiparvi, jossa laskin olevan noin 80 yksilöä. Kiurut lauloivat innokkaasti ja välillä kuovit huutelivat soidintaan. Valkoviklo laskeutui lätäkölle, ja yllättäen taivaalta kuului metsäkirvisen surahtava lentoääni. Löysin ääntelijän hetimiten ja totesin kevään ensimmäisen metsäkirvisen jatkavan kohti pohjoista.

Valkoviklo

Västäräkkejä näkyi vasta nyt hieman runsaammin; niiden muutto oli selvästi myöhässä. Tarinoin hetken tornissa päivystäneen Ijäksen Laurin kanssa, ja seurasimme hyvän tovin muuttavaa 27 kurjen parvea. Kovin ripeästi niiden matka ei reippaassa sivutuulessa edennyt. 

Gru gru a27m N +-

Kaksi kapustarintaa lenteli levottomana peltojen yllä ja hiirihaukka löytyi kaukaa eteläiseltä taivaalta. Viiden metsäviklon porukka matkasi pohjoiseen. Kovin kiivasta muuttoa ei kuitenkaan ollut havaittavissa, ja päätinkin pian palailla takaisin kaupunkiin. Ihan mukava retki vaisuhkosta muutosta huolimatta. Viikonloppuna ja alkuviikolla säätyypin ennustetaan vihdoin muuttuvan ja tuulien kääntyvän. Sitten taas rävähtää!

Västäräkki

Huhtikuinen viikonloppu

Perjantaina 10.4. oli jälleen linturetken aika. Kevät oli edennyt vauhdikkaasti ja lumet olivat huvenneet ripeästi. Päätin suunnata retken tutusti Jyväskylän Kuukasojanaukean kautta Laukaan Vuonteelle, vaikka arvelinkin, että joku muukin varmasti paikalla olisi.

Kuukasojanaukealle päästessäni taivaalla oli kovasti liikennettä, oikeastaan liikaakin. Puolustusvoimien muodostelmalentue kun näytti harjoittelevan alueella, ja siitä eivät hanhet ja muut linnut pitäneet. Pieniä hanhiparvia lenteli sekalaisiin suuntiin seassaan sepelkyyhkyjä ja Tervajärveltä noussut melkoinen sinisorsalauma. Jokunen peippokin näytti pellon pinnassa viilettävän. Tilanne oli hieman kaoottinen, mutta onnistuin löytämään lentävistä parvista mukavasti tundrahanhia, ja kahden metsähanhen kanssa muuttavan merihanhen.

Taivaalla näkyi metsähanhia..

tundrahanhia..

ja lentokoneita

Tilanteen rauhoituttua yritin etsiä mullokselta kapustarintaa. Sitä en löytänyt, mutta peippojen ja kiurujen sekaparvea seuraillessani huomasin ruskean pikkulinnun joka laskeutui multakokkareelle. Väänsin zoomia ja linnusta erottui vaalea kurkku ja keltainen nokka. Kohti katsova lintu oli siis varmaankin vuorihemppo, mutta halusin nähdä sen muotoa paremmin. Kohta lintu kääntyikin, ja määritys varmistui. Laitoin hälyn menemään ja yritin skoupata lintua, mutta siihen se oli liian kaukana. Kohta pikkulintuparvi säikähti metsän reunassa kaarrellutta varpushaukkaa ja katosi jonnekin. Parven pyrähtäessä näin vilaukselta kolme muutakin samannäköistä lintua, mutta päätin kuitenkin jättää ne määrittämättä.

 

Joutsenet laskeutumassa

Sen verran hiljaista alkoi pelloilla olla, että päätin jatkaa matkaa. Muutaman hiekkakuopan kohdalla pysähdyin ja yritin kuulostella kangaskiurua, mutta turhaan. Pian olin Laukaan Vuonteella.

Kiipesin Vuonteen kaltevaan torniin Mikkolan Martin sun muiden seuraan, ja totesin kanadanhanhien ja uiveloiden olevan edelleen paikalla. Västäräkki muutti tornin vierestä, niittykirvinen samoin. Kohta näkyi lapinsirkku, kuului toinen niittykirvinen, ja kohta vielä hemppokin. Taivaallakin oli liikettä. Jokunen hanhiparvi ja muutama kurki matkasi pohjoiseen. Piekanan suuntana oli puolestaan luode. Kohta kaartelemasta löytyi isompi peto, ja määritys naulattiin nopeasti merikotkaksi. Vajaata puolta tuntia myöhemmin löytyi vielä toinen samanmoinen. Mukava, 27 kottaraisen parvi pyrähti Karisaaressa ja fasaani availi myös äänijänteitään.

Vuonteen joutsenet

Peltokierroksen saldo jäi vähän vaisuksi. Päivän toinen lapinsirkku, taivaanvuohi ja muutama kottarainen lisää. Mutta olihan kaikenlaista jo nähtykin.

Lauantaina keskityimme kottaraispönttöjen ripustukseen. 18 uuttua löysi sijansa Kuokkalan lammaslaidunten tuntumasta. Toivottavasti ne saavat myös asukkaita, kottaraiset kun ovat olleet Jyväskylässä vähissä viime vuosina. Nyt ei pitäisi olla ainakaan kolojen puutteesta kiinni.

Kottaraiset saavat kodin

Sunnuntaiaamuna päätin lähteä retkelle heti aamuvarhaisella, ja olinkin Nenäinniemen sulan äärellä pian auringonnousun jälkeen. Sulalta löytyi jo tutuksi käyneiden telkkien ja isokoskeloiden kaksi kuikkaa ja kolme silkkiuikkua. Mitään kovin ihmeellistä vesilinturyntäystä ei siis yön aikana ollut tapahtunut. Päätin kuitenkin siirtyä tutustumaan Laukaan Lapinjärven tarjontaan.

Auringon nousun aikoihin Nenäinniemessä

Autosta noustua kuului viileälle kevätaamulle niin sopiva teeren pulina. Tornille kävellessä se kuitenkin peittyi pian joutsenten ja naurulokkien huutoihin. Lapinjärven sula-alueet olivat yllättävän isoja, ja yön aikanakin lintuja oli tullut. Leinosen veljekset päivystivät jo tornissa ja kertoivat hanhien lähteneen lähipelloille auringon nousun aikoihin. Punasotkia löytyi hetken ynnäilyn jälkeen 9 ja nokikanoja 20. Puolisukeltajista paikalla olivat sinisorsien lisäksi haapanat ja tavit, mutta jouhi- tai lapasorsaa ei sitkeästä tarkkailusta huolimatta löytynyt. Keväältä kuitenkin tuntui niin minusta kuin kurkiparista, joka erikoisen korahtelun päätteeksi paritteli rantaniityllä. Rautiainen muutti ja palokärki rummutti. Muutama metsähanhi kävi tekemässä kierroksen järvellä, mutta päätti kuitenkin jatkaa läheisille pelloille, jonne minäkin siirryin tuota pikaa.

Toivakan rajan jälkeen pellolla ruokaili lupaavan näköinen porukka. Useampi kymmenen hanhea täsmentyi kaukoputkella 83 taigametsähanheksi. Viereinen sarka oli rastaita kirjavanaan, räkättien joukosta löytyi 7 kulorastasta mutta vain yksi punakylkirastas. Hemppo äänteli jossain lähellä ja pikkuvarpuset rakensivat pesää sähkötolpan vaakaputkeen.

Metsähanhia

Puhakan pellot totesin kuiviksi ja tyhjiksi, joten kohti Vuonteeta. Murokasniemestä katsoen Leppäveden pohjoispää oli laajalti sula, täysin tyyni ja vallan täynnä lintuja. Laatua edustivat peräti 37 uiveloa, määrää liki 200-päinen sinisorsalauma. Telkkiä ja isokoskeloita kellui siellä täällä. Kaukoputkella joukosta löytyi myös kaksi kuikkaa, kolme silkkiuikkua ja viiden tukkasotkan porukka. Kaulushaikara puhalteli jossain kauempana.

Murokkaan vesilintuja

Vuonteen tornille en sitten päässytkään, paikalla kun oli hämmästyttävästi erään keskisuomalaisen poliitikon vaalitilaisuus. Sellainen ei linturetkelläkään kiinnostanut, joten päätin siirtyä Kangaskylän pelloille. Täällä oli kevään tuntua. Kiuruja lauloi kaikkialla, kurjet huutelivat pellolla ja sepelkyyhkyt huhuilivat metsän reunoissa. 

Kangaskylän pellot

Myös taivaalla oli liikettä. Heti tarkkailun aluksi löysin useampia hanhiparvia, joista suurin tosin lensi turhan kaukana määrityksen kannalta. Pian taivaalta löytyi kolmen piekanan jono, ja hetkeä myöhemmin lähistöllä kaarteli kaksi hiirihaukkaa. Kun vielä varpushaukka säikäytti pellolta satapäisen rastasporukan, mukanaan kaksi lapinsirkkua ja kapustarinta, alkoi tapahtumia olla vähän liikaakin. Pian meno kuitenkin rauhoittui, ja oli muutenkin kotiinlähdön aika. Mainio retki ja viikonloppu oli takana.

Kurkia