Piesalassa

Perjantaina 24.4. päätin tehdä pienen aamuretken Petäjäveden Piesalankylään. Yksi syistä oli paikalla jo useamman päivän viihtynyt mandariinisorsa, jota en ollut havainnut kuin kerran aiemmin. Ja kyllä Piesalassa pitää vähintään kerran keväässä käydä joka tapauksessa.

Petäjäveden Piesalankylän maisemaa

Ajelin tuulisessa ja koleassa säässä Petäjävedelle. Piesalan pellot näyttivät kuivilta eikä lintukerääntymiä näkynyt, joten jätin auton tornin lähelle ja jatkoin jalkaisin suoraan altaalle. Muutamia tukkasotkia ja haapanoita ruokaili rannan tuntumassa, ja pian löysin myös pääkohteeni mandariinisorsan. Komea koiras hyöri ruokailevan joutsenen ympärillä. Joutsen ylettyi pitkän kaulansa ansiosta syvemmälle kuin eksoottinen vesilintuvieras, ja aivan ilmiselvästi mandariinisorsa pääsi nauttimaan sivusaaliista.

Villi ja vapaa

Palasin kohti tornia ja päätin staijailla hetken. Kohta läntiseltä taivaalta löytyikin komea kurkiparvi, jossa laskin olevan noin 80 yksilöä. Kiurut lauloivat innokkaasti ja välillä kuovit huutelivat soidintaan. Valkoviklo laskeutui lätäkölle, ja yllättäen taivaalta kuului metsäkirvisen surahtava lentoääni. Löysin ääntelijän hetimiten ja totesin kevään ensimmäisen metsäkirvisen jatkavan kohti pohjoista.

Valkoviklo

Västäräkkejä näkyi vasta nyt hieman runsaammin; niiden muutto oli selvästi myöhässä. Tarinoin hetken tornissa päivystäneen Ijäksen Laurin kanssa, ja seurasimme hyvän tovin muuttavaa 27 kurjen parvea. Kovin ripeästi niiden matka ei reippaassa sivutuulessa edennyt. 

Gru gru a27m N +-

Kaksi kapustarintaa lenteli levottomana peltojen yllä ja hiirihaukka löytyi kaukaa eteläiseltä taivaalta. Viiden metsäviklon porukka matkasi pohjoiseen. Kovin kiivasta muuttoa ei kuitenkaan ollut havaittavissa, ja päätinkin pian palailla takaisin kaupunkiin. Ihan mukava retki vaisuhkosta muutosta huolimatta. Viikonloppuna ja alkuviikolla säätyypin ennustetaan vihdoin muuttuvan ja tuulien kääntyvän. Sitten taas rävähtää!

Västäräkki

Laulurastaan jäljillä

Sunnuntaina 15. päivä tarjoutui vihdoin sopiva väli lähteä pidemmälle retkelle. Helmikuu ei ollut tähän mennessä tuonut yrityksistä huolimatta mitään uutta, joten päätin suunnata Muuramen Kinkomaalle bongaamaan edelleen onnistuneesti talvehtivaa laulurastasta ja samalla ruokinnalla vierailevaa punarintaa. Pakkasasteet huitelivat jossain kahdenkympin hujakoilla, mutta eipä sellainen ole ennenkään haitannut - ainakin valoa olisi kerrankin riittävästi.

Näkökenttääni koko alkuvuoden vältellyt varpushaukka pysyi jälleen piilossa, kuten muutkin tuuriosumat. Matkan varrella Jyskässä törmäsin sentään kottaraisiin, jotka ovat asettuneet rakenteilla olevan Lidlin nurkille talvehtimaan. Kuudesta paikalla havaitusta linnusta olin aiemmin tammikuussa nähnyt neljä, nyt näytillä oli kolme ja keväisen kuuloisesta laulustakin pääsi nauttimaan. Matka jatkui tämän piristyksen jälkeen kohti Väinölän joutomaa-aluetta, jossa oli kahtena edellisenä päivänä nähty isolepinkäinen.

Väinölä ei kuitenkaan tarjonnut tässä vaiheessa muuta mainittavaa kuin kuudenkymmenen räkättirastaan parven - suurin osa alkutalven täyttäneistä rastaista oli jo jatkanut eteenpäin, joten valtaosa räksähavainnoista koski jo tässä vaiheessa yksittäisiä lintuja tai korkeintaan pieniä alle kymmenen linnun porukoita. Yksi runsaana talvehtivista mustarastaistakin näyttäytyi, mutta isolanttu pysyi piilossa. Lajin tavat tuntien paluumatkalla kannattaisi kuitenkin yrittää uudelleen.

Kinkomaalle polkeminen eteni ilman sen kummempia haviksia. Oikea paikka löytyi ongelmitta. Erityismaininnan vieraanvaraisuudesta ansaitsee talon isäntä, joka huomasi tuloni ja viittoili tulemaan sisälle. Kuulemma lintu pysytteli tiheässä kuusiaidassa jemmassa aina silloin, kun joku kyttäsi paikan läheisyydessä ulkona, ja muutenkin sisätiloissa odottelu oli huomattavasti mukavampaa.

Rastas näyttäytyikin varsin pian, mutta lähti kuusiaidasta lentoon ja jäi tien toisella puolella olevan pihan perälle omenapuuhun. Optiikka oli kuitenkin sopivasti huurussa, joten kuvat jäivät saamatta ja lintu katosi näkyviltä. Seuraavan tunnin sisällä ruokinnalla kävi peräti 3/1 mustarastasta muttei muuta mainittavaa, ennenkuin kaivattu laulurastas saapui ja poseerasi onneksi aivan viimeisen päälle kunnolla. Punarintaa ei näkynyt, mutta Tiira valaisi asiaa myöhemmin sen verran, että se oli ilmaantunut parinkymmenen minuutin kuluttua lähdöstäni... No, kaikkea ei voi saada. Punarintoja on onneksi lähempänäkin, joten parempi näin päin.

Linnun toinen siipi repsotti selvästi, mikä ei estänyt lentämistä mutta lienee ainakin osittaisena syynä talvehtimiselle.

Paluumatkalla kokeilin vielä vihellellä Kinkomaan maisemissa harmaapäätikkaa, joita kävi kuulemma ruokinnalla suhteellisen lähellä. Eipä onnistunut, eikä Sulkutien peippo- ja järripeippokerääntymästäkään irronnut mitään. Isolepinkäisen suhteen sen sijaan tärppäsi - kuten arvelinkin, se oli ilmaantunut täsmälleen ilmoitetulle paikalle poissaollessani. Mittari näytti lopulta neljääkymmentä kilometriä ja lajeja kerääntyi 21. Jo kolmen parhaan takia kannatti lähteä!

Arotaskubongaus

”Taasko tässä kävi näin?” Näin mietin sukulointireissulla Ylöjärvellä ruokapöydässä istuessani, kun Tulkku viestitti mahdollisesta arotaskusta Laukaan Kangaskylässä. Mahdollinen ei tietenkään ole varma, mutta havainnoijan nimen luettuani itse olin varma, että kyseessä on nimenomaan arotasku, Keski-Suomen toinen havainto kautta aikain! Pian määritys vahvistui, ja viesti kertoi ensimmäisten bongarienkin olevan jo paikalla.

Tilanne näytti sikäli huonolta, että kovin pikainen lähtö ei ollut mahdollinen. Niinpä mieleeni hiipivät väistämättä aiemmat Keski-Suomeen ilmaantuneet harvinaisuudet, jotka tuolloin listoiltani puuttuivat, ja joiden löytöaikana olen ollut reissussa Keski-Suomen ulkopuolella: mustaotsalepinkäinen, arosuohaukka, leveäpyrstökihu, pikkusirkku kahdesti, pikkukajava, mustahaikara, pronssi-iibis.. No, neljä ensin mainittua ovat sentään hoituneet myöhemmin. Myös Kärkisten amerikantavin ja Saarijärven mustaotsalepinkäisen bongaukseen piti lähteä kauempaa. Taannoinen Heinä-Suvannon valkosiipitiira sentään pysyi aloillaan niin kauan, että ehätin Latviasta Suomeen. Olen mielessäni suunnitellut jopa ilmoitusta reissuistani esim. Kaakkuriverkkoon, jotta kanssaharrastajat osaisivat panostaa retkeilyyn selvästikin harvinaisuuksien löytymiseen suotuisana aikana..

Kotia kohti päästiin lähtemään Tampereen halki iltapäiväneljän tienoissa. Liikenne oli sujuvaa ja matkalla ei onneksi tarvinnut pysähtyä, joten kotona oltiin pian kuuden jälkeen. Kotona oli vielä ruokittava seitsenkuinen aikatauluttajamme ennen kuin pääsin lähtemään pinnapaikalle. Arvelin paikalla olevan katselijoita, enkä viitsinyt turhaan uhmata nopeusrajoituksia. Matkalla ollessa kilahti kuitenkin puhelimeen päivitysviesti, jossa kerrottiin linnun olevan edelleen paikalla, mutta samalla kerrottiin jotain viimeisistä paikalta poistuvista bongareista. Ei hyvä. Kangaskylän pellot on melkoisen laaja kokonaisuus, ja hyvän suojavärin omaavan, maassa viihtyvän linnun löytäminen voisi olla hankalaa.

Lintu viihtyi etenkin pienen multakasan lähistöllä.

Käännyin kevätpehmeälle Ollilantielle ja muutaman mutkan jälkeen olin tutulla staijipaikalla. Ja tietysti yksin. Yritin nopeasti katsella auton jäljistä, missä kohdin olisi eniten jälkiä pysäköinnistä, mutta samalla piti tietysti vilkuilla pellolle. Pysäköin auton sopivan levennyksen kohdalle, kun silmäkulmassa näkyi heti liikettä. Arotasku seisoi tien reunassa, kolmen metrin päässä autosta! Veivasin ikkunan varovasti auki ja räpsin pari dokumenttikuvaa ennen kuin lintu lennähti mielipaikalleen matalalle multakasalle kymmenisen metrin päähän tiestä. Huojennus oli melkoinen, vaikka näin jälkikäteen ajatellen mitään kiirettä tai huolta ei olisi ollut, sillä yhteistyökykyinen lintu viihtyi paikalla seuraavankin päivän. Nyt ehdin vihdoin ihastella muutakin lintueloa. Uuttukyyhky suoritti ohilennon ja muutama kapustarintakin kävi ilmassa. Kohta kaikki pellon ruokailijat arotaskua lukuun ottamatta kohosivat ilmaan ja taivaalla oli pian pallomainen lokkien, naakkojen, hyyppien ja kottaraisten sekaparvi. Paniikin aiheuttajaa ei kuitenkaan löytynyt, ja pian siipiveikot rauhoittuvat syömäpuuhiinsa.

Arotasku ei juuri ihmisiä säikkynyt.

Pian lähistölle saapui Mäkisen Asko, jonka viittilöin oikealle paikalle lintua ihailemaan, ja hetimiten Ollilantielle karautti kaksikin autokuntaa, toinen Äänekoskelta, toinen Jämsästä. Paikallinen pikkupoikakaksikkokin kävi ihmettelemässä yleisöryntäystä, uskaltautuipa toinen vilkaisemaan jopa kaukoputkesta eksoottista vierasta. Kuvaamisen kannalta lintu olisi ollut varsin helppo, mutta lähestyvä ilta ja paksu pilvikerros hämärsivät kuitenkin maisemaa sen verran, että kuvista ei hääppöisiä tullut. Vaan eipä se haitannut. Hieno lintu hienolla lintupaikalla. Kiitokset ja onnittelut Toivasen Terolle upean löydön johdosta!

Leppoisa turturibongaus

Päätettiinpä lähteä perheretkelle Korpilahden Reinanpohjaan, mistä oli ilmoitettu pihapiirissä jo reilun viikon viihtyneestä turturikyyhkystä. Näkisihän tuossa samalla syksyn värejä ja ehkä muitakin lintuja.

Saapuessamme perille tuli talon isäntä käsi ojossa vastaan ja toivotteli tervetulleeksi kyyhkyään katsomaan. Valokuvauskoneenkuljettajat Kahila ja Murtosaari olivat jo paikalla ja kertoivat linnun lennähtäneen juuri katveeseen piharakennuksen toiselle puolen. Hyvä, se on siis vielä tänäänkin paikalla. Emäntäkin tuli juttusille. Talon väki oli aiheestakin ylpeä harvinaisesta lintuvieraastaan ja mielissään sitä katsomaan tulleista vieraista.

Etsimme kyyhkyä, noteerasimme pellolla partioivat varpus- ja tuulihaukan ja taputtelimme talon hevosen yksillä häppeillä. Päätimme pitää evästauon auton suojissa, kyyhky kun oli kuulemma ujon sorttinen. Taktiikka toimi, sillä kohta isäntä kiirehti tallin takaa ja viittoili linnun löytyneen toiselta puolen. Lähestyimme auto piilokojuna kunnes pieni kyyhky näkyi pihatiellä. Kiikaroimme sitä hyvän tovin kaikilta puolilta ja räpsimme muutaman kuvan muistoksi.

Paluumatkanteon äkkipysäytti tienlaitakuusen latvanipukassa jököttävä hiiripöllö Vaarunvuorten laella niin että värikynät lentelivät takapenkillä. Auto tiensivuun, ikkunaa auki ja kamera töihin. Mainio bonus onnistuneelle bongausretkelle!

Harri, Pia ja Sara (jolle turturista elis) Högmander

Bongausretken bonus. © Harri Högmander

Keski-Suomen neljäs kirjokerttu

10.9. rautiaisrengastajia (Heikki Helle, Jyrki Torniainen, Lauri Mikonranta) ilahdutti verkossa roikkunut 1kv-kirjokerttu Jyväskylän Keljonlahdella. Aamun viimeisellä verkkokierroksella pyydystettyä lintua ei oltu havaittu paikalla aiemmin vaikka paikalla oli pyydystetty lintuja tuonakin aamuna jo neljä tuntia. Taas nähtiin, että piilottelevaa elämää viettävät varpuslinnut sattuvat harvoin satunnaisen kiikaroijan silmään.

Kirjokerttu poseeraa. © Lauri Mikonranta

Linnun bongasi vapautustilanteessa kymmenkunta bongaria eikä sitä havaittu uudelleen sen koommin.