sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Talvikauden startti

Eräs suosituimmista pinnailun alalajeista KSLY:ssä on talvilajien ruksiminen. Joulu-helmikuun lyhyiden päivien retkiin on saatu uutta intoa talvipinnoista jo yli kymmenen vuoden ajan. Aktiivisia talvipinnareita on useampia kymmeniä. Aina marraskuussa jännitetään ehtiikö ensin tulla talvi vai joulukuu. Usein pitkälle marraskuuhun on venynyt hyvinkin kesäisiä lintuja, mutta karu talvi on koittanut aivan viime hetkellä ennen kalenteritalven saapumista ja jättänyt pinnanikkarit nuolemaan näppejään.

Tyypillinen säätila Keski-Suomen alkutalvessa: vähän lunta, pienet vedet jäässä, mutta selkävedet lainehtivat sulana.

Tänä vuonna noin viikkoa ennen talven alkua Hankasalmelta löydettiin haahka ja Jyväskylän lokkiarmadasta isolokki. Molemmat ovat erinomaisen hyviä havaintoja Keski-Suomessa, mutta tänä vuonna erityinen jännitys kohdistui siihen, ehtivätkö vedet jäätyä ennen joulukuuta ja pakottaa kaksi em. KSLY:lle uutta talvilajia poistumaan yhdistyksen toimialueelta.

Haahkanetsijöitä epätoivoiselta tuntuvan urakan edessä.

Kuten niin monta kertaa ennenkin, marraskuun viimeisenä päivänä saatiin kunnolla uutta lunta ja varsinaisen lumimyrsky tuiversi joulukuun ensimmäisen vastaisena yönä. 1.12. Hankasalmen rannoille oli etsiytynyt jo aamuhämärissä noin kaksikymmentä haahkanetsijää, samoin Jyväsjärven äärelle muutamia isolokin toivossa. Hankasalmen haahkaa etsittiin kirkonkylän rannoilta tunnin verran vain koskeloparvia löytäen, mutta lopulta löydettiin kaukoputkella parin kilometrin päästä vastarannalta lupaavannäköinen naaraspukuinen vesilintu. Lajinmääritys piti kuitenkin käydä varmistamassa lähempää. Haahkahan se, pinna plakkariin ja kohti uusia haasteita.

Siellähän se!

Bongariletka ajeli selkenevässä säässä Jyväskylään ja juuri parahiksi satamassa evästauolla isolokki löytyi Jyväsjärven selältä kellumasta harmaalokkiparven seasta. Näin saatiin tänä joulukuun ensimmäisenä jo toinen uusi laji KSLY:n jo ennestään pitkälle talvilajilistalle.

Isolokki tähtäimessä Jyväskylän satamassa.

Ensimmäisen päivän retkillä havaittiin edellämainittujen tähtien lisäksi mm. useita pilkkasiipiä, silkkiuikku, reilu kymmenen hiiripöllöä, punarinta ja pähkinänakkeli. Kyllä lintuja talvisesta Keski-Suomesta löytyy, kun vaivautuu niitä ulos katsomaan!

Talvipinnojen lisäksi erinomainen talviretkeilyn innostaja on vaihtelevasti joulu-helmikuussa kisattava Talviralli. Tänä talvena kisataan jo itsenäisyyspäivänä. Nähtäväksi jää löytyykö rallipäivänä talvipinnailijoille uutta ruksittavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti